Valenwood

Valiant Double Bubble

VH14-031-1155
suomalainen puoliverinen, tamma
s.22.11.2014 16v

163cm, ruunikonkimo
estepainote, VaA/150cm

kasvattanut Valiant Warmbloods
omistaa VRL-12909

ERJ-I
ERJ-I palkittu 31.10.2020
7 + 40 + 25 + 20 + 12 = 104

Historia

Tupu on sinällään harvinainen Valiantin kasvatti, että se on estepainotteinen, mutta sen kolmepolvisessa suvussa ei esiinny kertaakaan Camouflage. Eikä Mister Fantasy. Eikä Imperial. Että mitä? Ei yhtään meidän kantaoreja, sen sijaan suvuissa sitäkin harvinaisempi kantatamma Zjade, ja loput sukulaiset ovat tulleet aivan muualta. Tupun isä on oma rakas, nyt jo aikaa sitten edesmennyt kimo holsteinorini Rootvy Dutchman BRF, josta aikanaan teetin harmillisen vähän jälkikasvua. Tupun emän kanssa vähän sama juttu: näpsäkkä, laatuarvostelupalkittu kisatamma, jolla kolme jälkeläistä. Näistä yksi on hävinnyt ties minne, ja kaksi minun omistuksessani. Tupu onkin meidän Konna-orin puolisisko emän puolelta, ja voin sanoa ihan yllättyneeni Zjadelaisen tamman jälkikasvun hyvästä laadusta.

Luonne

Tupussa minä näen hyvin vahvasti sen edesmenneen isän piirteitä. Kaunis, vähän laihan oloinen kimo, joka äkkiä arvioidusta, jopa symppiksestä olemuksestaan huolimatta onkin se pää pystyssä kulkeva hienopiirteinen diiva. Nyt iän myötä ollaan saatu kuitenkin Tupua vähän lihotettua, tai oikeammin kerrytettyä sitä lihasta. Tammassa ei ole yhtään ylimääräistä, ja viimeistään kun katselee tuota kaunotarta juoksemassa vapaana tarhassaan, huomaa kuinka upean ja sporttisen näköinen se lopulta onkaan. Luonteeltaan Tupu on vähän nirppanokkainen pikkuneiti, mutta ihan kiltti ja hyvin käsiteltävissä oleva. Kimoa pitää käsitellä silkkihansikkain jotta yhteistyö pelaa, mutta mikään ilkiö tamma ei joka tapauksessa ole. Kunhan näyttää hapanta naamaa ja vastaanhangoittelee ehkä enemmänkin leikkimielisesti, jos hoitaja on sen mielestä liian kovakourainen tai päällekäyvä.

Maasta käsiteltäessä tamma onkin melkoisen helppo, vaikka yrittääkin testailla varsinkin kokemattomampaa hoitajaa milloin milläkin pikku jekuillaan. Kengittäjä ja eläinlääkäri saavat hoitaa työnsä pääosin rauhassa, Tupu kyllä kilahtaa jos joku ei menekään sen mieleen. Ammattilaisen otteessa se useimmiten kyllä osaa olla varsin rauhallinen, joku ihme kosketus tuolla meidän vakikengittäjällä varsinkin näyttää olevan, kun normaali kavionputsaus voi olla Tupulle kauhein asia maailmassa, mutta kengitys sitten sujuu ilman mitään ongelmia. Pesupaikalle talutettaessa Tupu nostelee päätään ja inisee, viemäri kun voi nielaista pienen hevosparan jos menee liian lähelle sitä. Paikallaan kiinnisidottuna olemisessa tammalla olisi vielä paljon petraamista, mutta minkäs teet kun sillä näyttää olevan pienoista vetopaniikintapaista. Tupu kannattaakin suosiolla hoitaa karsinassaan kiinni sitomatta aina kun voi, niin tamman ei tarvitse ainakaan sen puoleen stressata. Noin muuten riimun päässä kulkeminen sujuu kimon kanssa helposti. Se kyllä seuraisi ihmistä vaikka vapaana, herkkujen toivossa tietenkin.

Ratsuna Tupu on karkeasti sanoen juuri samanlainen pomminvarma, hidastempoinen jässikkä mitä isänsäkin aikanaan oli. Tamma tykkää työskennellä, ja on varsin miellyttämisenhaluinen ratsastajaansa kohtaan. Vauhtia Tupulla saisi olla luonnostaan enemmän, mutta ei se kyllä vähän patistettuna jää jälkeenkään muista hevosista. Sellaista luontaista tsäpäkkyyttä olisin tammassa kyllä jäänyt kaipaamaan, mutta vastapainona sen varsin rautaiset hermot ovat olleet varsin miellyttävä piirre. Vaikka hoitotoimenpiteissä Tupu osaakin olla herkkänahkainen ja osittain säikkyväkin diiva, niin ratsuna se on aina ollut kuin ihan eri hevonen. Edes kisatilanteessa kimon hermot eivät petä, ei vaikka ratsastajaa vähän jänskättäisikin. Tupun vahvuudet löytyvät varsinkin esteratsastuksen puolelta, vaikka tamma selvästi nauttii myös koulukuvioiden kertailusta. Sillä on kaunis, ilmava hyppy, ja kuuliaisuus on aina taattu. Tamma toimiikin alla kuin ajatus, ja viekin pisteet kotiin varmasti mikäli ratsastaja ei sitten töppäile selässä.

© ransu.kuvat.fi

Suku

i. Rootvy Dutchman BRF YLA1, ERJ-I	ii. Roquefort PB ERJ-I	iii. Romanesque YLA1, ERJ-I
		iie. Taran De La YLA2, ERJ-I
	ie. Lavinia 'If YLA2, ERJ-I	iei. Gilmour ERJ-III
		iee. Live On ERJ-II
e. Valiant Donauwelle ERJ-I	ei. Fairness Solo	eii. The Boho Dance
		eie. Charlotte Sometimes
	ee. Valiant Dreamer ERJ-III	eei. Nightream Jack an' Dandy kadonnut
		eee. Zjade KTK-III, ERJ-I

Isälinja: Rootvy Dutchman BRF - Roquefort PB - Romanesque
Emälinja: Valiant Donauwelle - Valiant Dreamer - Zjade

Jälkeläiset

♡ 18.04.2015 fwb-t.Valiant Rainbow Drops (i.Crayon Ragestar)
♡ 00.00.0000 o/t.Varsa (i.Nimi)

Kilpailutulokset

-

Päiväkirja ja valmennukset

30.9.2020 Uusi alku

Tupu katseli uteliaana ympärilleen, pää ylväästi pystyssä. Se nuuskutti raikasta syysilmaa kaikessa rauhassa, ja näytti silminnähden nauttivan olostaan. Olin taluttanut tamman vasta trailerista ulos, ja matkan ollessa tällä kertaa miellyttävän lyhyt, tamma ei tuntunut olevan siitä moksiskaan. Ei tuo kimo yleensäkään pahastunut kuljetuksista, useimmiten meidän matkamme olivat kuitenkin olleet vähintään toiseen maakuntaan, joskus sitten toiselle puolelle Suomea tai pidemmällekin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut kisamatka, vaan olimme tulleet uuteen kotiin. Tai en nyt tiedä voisiko tätä kotia uudeksi sanoa, olimme palanneet vähän niin kuin alkupisteeseen Tupun ja muun hevoslauman kanssa. Luovinjoen kartano oli näin syksyllä paljon kauniimpi kuin muistinkaan, tämän komean rakennuksen suurilla laidunmailla Tupukin oli viettänyt nuoruusvuotensa.

Olin aikoinaan myynyt kartanon maineen lopettaessani puoliverikasvatuksen, mutta pian olin jo uuden yrityksen puikoissa ihan naapurikylällä. Paha homeongelma, joka paljastui viime talvena oli saanut minut kuitenkin luopumaan tuosta unelmastani joka tunnettiin nimellä Joyance. Luovinjoen kartanon silloinen omistaja oli toistuvan sydänkohtauksen takia halunnut eläköityä ja muuttaa Etelän lämpöön, ja siitä syystä sainkin koko komeuden omistukseeni paljon halvemmalla kuin mitä olin sen aikanaan myynyt. Palasinkin siis todellakin lähtöpisteeseen, tällä kertaa tosin tallin omistukseen kanssani tuli siskoni Mira.

Oli mukavaa vain seisoskella siinä oman kasvattitammansa kanssa, menneitä muistellen ja samalla haaveillen tulevasta. Olihan tallissa toki muitakin hevosia, mutta Tupuun minä olin varsin kiintynyt. Muistot sen molemmista vanhemmista tulvivat mieleeni lähtiessäni taluttamaan tammaa talliin, jossa sen hevoskaverit nauttivat rauhassa päiväruokiaan. Suurin osa karsinoista oli tyhjillään, suunnitelmissa oli tehdä jotain asialle mutta omilla hevosillani en niitä kaikkia tahtonut joka tapauksessa täyttää. Liika oli ollut viimeksikin liikaa, ja saanut minut lopettamaan koko tallin toiminnan suuren burnoutin iskiessä. Tupunkin olin laittanut myyntiin, ihme kyllä suvustaan ja kisamenestyksestään huolimatta tamma ei ollut mennyt kaupaksi. Ehkä syynä oli ollut melko suolainen hinta, mutta en minä olisi missään tapauksessa voinut luopua tällaisesta tammasta ihan polkuhinnalla.

Tupu sai oman pikku paikkansa tallin toiseksi perimmäisestä karsinasta, Starlan ja Virginian välistä. Siellä tuo minun prinsessa saisi olla suhteellisen rauhassa, ehkä se opettaisi tuolle viereisessä karsinassa asuvalle toiselle kimonkuvatukselle hieman käytöstapoja siinä samalla. Tupu ei näyttänyt olevan moksiskaan kun jätin sen uuteen karsinaansa, olihan ympärillä tutut hevoskaverit, ja näytti tuo tamma jotenkuten muistavan tämän paikan. Jos ei kotinaan, niin ainakin jonain niistä kivoista paikoista missä ollaan tamman kanssa tämän elämän varrella kuljettu. Kulkiessani tallista ulos olin pitkästä aikaa hyvillä mielin. Tupu oli ollut viimeinen kuljetettava hevonen, nyt oli koko porukka taas kasassa tutussa paikassa, ja tulevaisuus näytti erittäin valoisalta.