Otsikko

Hevoslista

Wolf's Rum Raisin

© Van Uytert
NimiWolf's Rum Raisin Rotusuomalainen puoliverinen
VH-tunnusVH15-031-1233 Sukupuoliori
Syntynyt15.9.2015 10v Säkäkorkeus169cm
KasvattajaHukkapuro Väritummanruunikko
OmistajaTaciturn VRL-12909 Painote, koulutustasokoulupainote, GP/100cm

Luonne

Rommi on yksi lukuisista Hukkapurosta aikojen saatossa ostamistani koulupuoliverisistä, ja vaikka omakehu tässä vähän haiseekin (Rommin isä on oma kasvattini, ja tämän vanhemmat omia vanhoja koulukonkareitani), voisin kuitenkin kehaista tämän orin olevan yksi parhaista omistuksessani olevista hukkislaisista. Rommi onkin kaikin puolin sitä, mitä minä hyvältä orilta edellytän: kiltti, komea ja reipas. Kyllähän tuossa tummassa komistuksessa on vähän sellaista orimaista isottelua, varsinkin mitä tulee muihin hevosiin, mutta ihmisen kanssa yhteistyö on aina pelannut erinomaisesti, ja kunnioitusta on riittänyt molemmin puolin. Aloittelijan käsiin en Rommia toki laskisi, isokokoinen ori kun kerran on. Vaikka pohjimmiltaan sitä ollaan niin kilttiä poikaa, niin esimerkiksi talutustilanteissa on oltava koko ajan hereillä, sillä muuten ori kyllä käyttää pakotilaisuuden hyväkseen. Kukapa hevonen ei silloin tällöin tahtoisi maistaa hieman vapautta...

Luonne tulee

© Van Uytert

Suku

i. Jam Roly-Poly VAL
KRJ-I
ii. Scottish Caramel iii. Scottish Creme evm
iie. Chancey evm
ie. Preiselbeere iei. Snöbär evm
iee. Melkerin evm
e. Hazelstar von Gateaway
KRJ-II
ei. Boneheart
YLA2, KRJ-I
eii. Crushing Bones evm
eie. Venice evm
ee. Indian Flag eei. Fahrenheit 5000 evm
eee. Chi-Town evm

Isälinja: Jam Roly-Poly VAL - Scottish Caramel
Emälinja: Hazelstar von Gateaway - Indian Flag

Jälkeläiset

♡ 00.00.0000 o/t.Varsa (i/e.Nimi)
♡ 00.00.0000 o/t.Varsa (i/e.Nimi)

Kilpailutulokset

Rommi kisaa vain porrastetuissa, ajan tasalla olevat ominaisuuspisteet näet orin VRL-profiilista.

Päiväkirja ja valmennukset

Päiväkirjamerkintä 00.00.0000, kirjoittanut omistaja

Tekstiä

Valmennus 00.00.0000, kirjoittanut valmentaja

Tekstiä

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla esiintyvä on vain mielikuvituksen tuotetta.
This is a SIM game stable/SIM game horse. Everything on this page is just imagination and has nothing to do with real life.
Kaikki materiaali © VRL-12909 ellei toisin mainita.
Kansikuva © BK-Horses
VRL | Keskusta
Tacin virtuaaliblogi
Valenwoodin blogi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi