Otsikko

9.6.2017 Kun pelkkä hevonen nimeltä Sacramento ei riitä

Suurimman osan hevosista ollessa laidunlomalla, ja muiden kisatessa niin ettei minua välttämättä tarvita kuin tukijoukkoihin, on kesä niin tylsää aikaa. Hommiahan tallissa löytyy jatkuvaan, ja varsinkin paperivuoret tuntuvat kasvavan päivä päivältä enemmän. Milloin on kisaosallistumisia, rekisteripapereita, astutussuunnitelmia sun muita kirjattavana ja mappeihin järjesteltävänä. Kaikki vaan kyllästyttää, ja pian löydän itseni toimiston tietokoneelta katselemassa kuvia Californian upeista hiekkarannoista. Henkilökohtaisessa budjetissani olisi juuri sopiva rako, joka sallisi pienen humputtelureissun. Mutta kun en vaan viitsisi jättää hevosia silmistäni vuorokautta pidemmäksi aikaa, vaikka tiedänkin henkilökunnan osaavan hoitaa hommansa esimerkillisen hyvin.

Aina kun kuljen Saran karsinan ohi, alkaa päässä humista ja verkkokalvoille muodostuu komea auringonlasku, ja voin miltei tuntea kädessäni kylmän drinkin ja haistaa lempeän merituulen tuoksun. Tyhmä hevonen, ajattelen. Kyllä minä sitä rakastan mutta kun hinku Californian lämpöön käy päivä päivältä suuremmaksi. Ehkä siitä syystä hankinkin Saralle viime viikolla uuden satulahuovan: pinkin mustalla palmukuviolla alareunassa. Voin vannoa, että kun tuo tamma mahdollisesti kesän lopulla astutetaan, nimeän sen varsan niin että se varmasti saa saman efektin aikaan muissa tallilaisissa kuin Sara nyt minussa.

17.6.2015 Varustehankintoja (kirjoittanut Taciturn, entisessä kodissa)

Ella sai tänään auttaa minua sovittamaan Saralle tämän uusia varusteita. Tamman entinen satula oli hangannut pahasti, ja herkistänyt sen selän niin että viime päivät olivat olleet pelkkää äksyilyä. Ajattelinkin uusien varusteiden auttavan. Sarahan ei tykännyt satuloinnista yhtään, olihan sillä viime ajoilta vain huonoja muistoja epäsopivan satulan takia. Niinpä Ella sai pidellä tammaa kiinni, sen lisäksi että se oli sidottu käytävälle kaksin puolin. Tytön tarkoitus olikin hieman rauhoitella tammaa, ja estää sitä saamasta ihan täyden hepulin. Nostaessani uutta satulaa Saran selkään alkoi se nostella päätään korkeuksiin, meinasipa se pystyynkin hypätä. Kun satula oli selässä, rauhoittui tamma huomattavasti: nyt ei tuntunut kipua, joten asia oli ihan ok. Selän herkkyyden takia pitäisi varmaan pistää satulan ja huovan välille kuitenkin vielä jotain pehmustetta, ainakin siksi aikaa että Sara tottuisi uuteen tilanteeseen ja selkä ei rasittuisi niin kauheasti. Satula oli nyt kuitenkin sovitettu ja hyväksi testattu, joten pääsimmekin siitä sitten suitsiin: pitihän varusteiden olla samaa sarjaa, ja olihan minulla muutenkin tarkoitusta kokeilla tammalle jotain hieman erimallista suitsityyppiä. Muuten nämä uudet suitset tuntuivat olevan Saralle sopivat, mutta poskihihnat tuntuivat jäävän vähän turhan kireiksi löysimmilläkin säädöillä. Suitset menisivät siis vielä vaihtoon, mutta satulan hankinta saatiin tänään suoritettua kunnialla. Varustesovituksen päätteeksi taputin tammaa lavalle, ja käskin Ellan sitten viedä tämä karsinaansa. Meillä olisi vielä pari hevosta, joille pitäisi sovittaa varusteita hieman. Mikähän ihme nyt sitten on, kun noille nuorille hevosille ei tunnu millään löytyvän sopivia treenisatuloita omasta tallista, vaan kaikille pitää ostaa omat mittatilausversiot. Rahaahan siinä menee rutosti, tuntuukin jo melkein samalta kuin vessassa käydessä pyyhkisi paperin sijaan satasen seteleihin...