Otsikko

Hevoslista

Valiant Campo Giro

VH14-031-1184
suomalainen puoliverinen, ori
s.9.12.2014 8v 8.9.2015

166cm, rautias
estepainote, HeA/160cm

kasvattanut Valiant Warmbloods
omistaa VRL-12909

ERJ-I
ERJ-I palkittu 31.05.2018
8,5 + 40 + 22 + 20 + 15 = 105,5p.

Luonne

Giro on se jalopiirteinen, vaaleanrautias ori josta olin haaveillut jo ties kuinka kauan. Joka kerta jotain tammoistani suosikkihevosellani Camouflagella astuttaessani olin toivonut varsasta tulevan ori, joka tulisi olemaan se uljas orilinjan jatkaja. Useimmiten kuitenkin syntyi tammavarsa, ainoa kotiin jäänyt orivarsakin kimoutui ajan myötä. Joulukuussa 2014 tammani Cajonat's Covergirlin varsoessa Camouflagesta tiedostin jo kyseessä olevan tämän mahdollisesti viimeinen jälkeläinen. Onnekseni varsa syntyi orina, ja vielä niin kauniin vaaleaanrautiaana että sydämeni oli sulaa: olinhan jo pitkään toivonut Camouflagelle tämän kaksoisolentoa orilinjaa jatkamaan. Ensi töikseni mietin pikkuisen nimeksi Camouflage II, mutta kuitenkin jostain syystä päädyin lopulta nimeen Campo Giro. Jos tämä poika saa joskus oman rautiaan orijälkeläisen, jatkaa sekin todennäköisesti tuota Ca- orilinjaa jota olen tässä jo ikuisuuden työstänyt.

Luonteeltaan Giro on tullut niin isäänsä, että voisin vain suoraan kopioida tämän luonnetekstin pojan tietoihin eikä kukaan huomaisi mitään omituista. Aavistuksen ujohko, mutta tuttujen seurassa melkoiseksi vitsiniekaksi osoittautunut Giro onkin kaikin puolin sitä mitä halusinkin. Hoidettaessa ori seuraa nätisti hoitajan puuhia, ja salakavalasti sekoittaa harjapakin sisällön ympäri pahnoja ellei sitä jätä suosiolla ulkopuolelle. Muita temppuja Giro ei yleensä onneksi tee, ruokakuppinsa se on kyllä tuhonnut useampaan otteeseen kiskomalla sen irti seinästä ja hautaamalla sen karsinan alusten sekaan. Mitä nyt hoitamiseen kuitenkin tulee, on ori yleensä oikein mallikelpoinen. Varustuskin sujuu hyvin, vaikka Girolla onkin tapana pullistella melkoisesti. Yleensä vastaanpaneminen ei auta mitään: oria kannattaakin vaikka kierrättää pari kierrosta uraa pitkin selkäännousun jälkeen ja palata sitten kiristämään vyö kunnolla. Eläinlääkäriä ja kengittäjää Giro vierastaa hyvin paljon, ja oria pitääkin yleensä olla jonkun tutun ja turvallisen henkilön rauhoittelemassa kun nuo muukalaiset ronkkivat sen kroppaa.

Ratsuna Giro on reipas ja eteenpäinpyrkivä, kuitenkin niin herkkä että pienetkin avut tehoavat siihen hyvin. Ori on aavistuksen säikky, joten varsinkin uudessa paikassa se hyvin todennäköisesti näkee olemattomia mörköjä maneesin kulmissa ja erikoisesteiden takana. Ratsastajan kannustuksesta Giro kuitenkin uskaltaa kohdata pelkonsa, vaikkakin hyvin varautuneena. Sileällä ori menee hyvin nätisti, ja ongelmia sen kanssa harvemmin tulee. Esteillehän sen veri kuitenkin vie, ja pienestä alkukankeudesta huolimatta se onkin oikein tsäpäkkä esteratsu. Giron vahvuuksia on sen nopea reagointikyky ja notkea liikkuminen: ori kääntyisikin vaikka kolikon päällä ja olisi siitä valmis loikkaamaan tuntemattomaan jos ratsastaja niin käskisi. Vaikka ori onkin melko herkkä ja kuuliainen, tahtoo se usein itse päättää mistä hypätään. Jos ratsastaja yrittääkään lyhentää taikka pidentää askelta ennen estettä, jättää Giro avut täysin huomiotta ja tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Onneksi ainakin tähän päivään asti ori on ollut aina oikeassa läestymisten suhteen...

Kisapaikan ollessa uusi on Girolla tapana jännittää hieman. Kunnollinen verryttely saa sen kuitenkin usein rentoutumaan, ja ratakin sujuu silloin hyvin. Pari kertaa onkin tullut verryteltyä ori huonosti, ja seurauksena on sitten rata mennyt ihan pannukakuksi. Kotikisoissa Giro suorittaa usein turhia hätiköimättä, vaikka silloinkin se alkuverryttelyn tärkeys on pidettävä muistissa. Rata sujuu Giron kanssa useimmiten todella siististi, kunhan orille antaa hieman sitä omaa valinnanvapautta: kunhan ratsastaja vaan ohjaa esteeltä toiselle ja mahdollisesti hieman kannustaa ennen hyppyä, hoitaa poika kyllä kaiken vaikka itse. Koppiin ori kävelee omatoimisesti kunhan sitä odottaa siellä heinäverkko. Giro on vähän nirsonpuoleinen seuransa suhteen, joten samaan kyytiin ei kannata lastata sille ennestään tuntematonta hevosta jos tahtoo säästyä tappelulta. Kuljetuksista ori ei sen kummemmin stressaa, kunhan kyyti on vakaa eikä koppikaveri ole hermoilija joka tartuttaisi pelkonsa Giroonkin.

Suku

i. Camouflage
fwb, 167cm, rt
YLA1, ERJ-I
ii. Cameron
fwb, 168cm, rt, evm
iii. Chameleon
fwb, 167cm, rt, evm
iie. Wictoria
fwb, 168cm, m, evm
ie. Natasha
fwb, 165cm, rn, evm
iei. Niles H
fwb, 170cm, rn, evm
iee. Nieśmiały
trak, 164cm, rt, evm
e. Cajonat's Covergirl
fwb, 165cm, rn
ei. Figgy Windmill
fwb, 170cm, trn, evm
eii. Rapture Mohawk
fwb, 168cm, m, evm
eie. The River Angela
fwb, 167cm, prn, evm
ee. Congeniality Fancy
fwb, 162cm, vrn, evm
eei. Spinner Peigan
fwb, 164cm, vprt, evm
eee. Sweet Daphne
fwb, 161cm, rnvkk, evm

Isälinja: Camouflage
Emälinja: Cajonat's Covergirl

[Näytä sukuselvitys]

Jälkeläiset

♡ 04.02.2015 fwb-o.Valiant Calico (e.Jammin')
♡ 04.03.2015 fwb-o.Shadow's Custom Made (e.Virginia F) KTK-II
♡ 30.01.2018 fwb-o.Caranthir Joy (e.Kjöst Jalinda)

Kilpailutulokset

Giro kisaa vain porrastetuissa, ajan tasalla olevat ominaisuuspisteet näet orin VRL-profiilista.

Päiväkirja ja valmennukset

5.5.2018 Maastoreittien tarkastelua

Giro kaipasi virikettä, niin myös minäkin. Sen sijaan että olisin mennyt liikuttamaan paria meidän nuorempaa tammaa, varustin raudikkopapan ja lähdin sen kanssa maastoon seikkailemaan. Kyllähän Girokin ansaitsi jotain muuta elämäänsä kuin päivittäistä tarhailua ja ratahumputtelua muutamaan otteeseen viikossa. Olin itse aina nauttinut maastoilusta, joten ajattelin sen olevan Gironkin mielestä mukavaa. Tänään olikin tarkoituksena kiertää vähän tiluksien rajoja ja katsella missä kunnossa meidän vähän kaukaisemmat ratsastuspolut olivat talven jäljiltä.

Giro oli jo varustettaessa virkeänä, se selvästi aavisti että nyt olisi luvassa jotain erikoisempaa. Ori ei joutanut edes pullistelemaan satulavyön kanssa mikä sillä oli yleensä tapana, se vain odotti kuin malttamaton pikkulapsi että koska mennään. Taluttaessani Giroa pihalle nosteli se päätänsä korkeuksiin ja katseli ylväänä ympärilleen. Tallikissa Isäntä tuli ovella vastaan, ja selkään noustuani huomasin sen lähteneen seuraamaan meitä. No, olihan meidän tiluksien mittaus sentään tuon rotevan kollin työtä. Giro oli joskus ollut vähän säpsy Isännän suhteen, mutta tällä kertaa se ei jaksanut välittää vaikka kissa välillä juoksikin takaapäin ja yritti hyökkiä sen kevyessä tuulessa liuhuvaan häntään.

Kiersimme Giron kanssa ensin läheistä mäntymetsää kohti, jossa ratsastin lähes päivittäin jonkun hevosen kanssa. Siellä tie oli varsin hyväkuntoinen, olihan meidän tallimestari pitänyt siitä huolen. Minua kiinnosti tänään kuitenkin mennä pidemmälle, meidän vähemmän käytetyille poluille jotka olivat vasta viime viikolla sulaneet. Siellä ei juuri kukaan ollut ratsastanut viime syksyn jälkeen, olihan tie sieltä päin melko vaativa kapeine kohtineen ja jyrkkine mäkineen. Giro tykkäsi päästessään kulkemaan ylämäkiin, sen mielestä kun meidän rento lauantaimaasto oli turhankin leppoisa. Saipa edes johonkin purkaa energiaansa. Miltei jokaisen mäen alla oli kauhean liejuinen kohta, ja kiersimmekin ne visusti orin kanssa. Eipä liioin Isäntäkään tahtonut liata itseään kurassa, vaan loikkelehti perässämme väistellen märkiä kohtia.

Tallin tilukset olivat niin isot, ettemme lähteneet meidän mäkistä metsäkaistaletta pidemmälle tutkailemaan. Tulimme kuitenkin eri reittiä takaisin tallin pihaan, todetaksemme tien olevan paikoin hyväkuntoinen, ja paikoin niin märkä että olisi parempi antaa sen vielä vähän aikaa kuivua ellei tahtonut liata itseään. Giro näytti virkistyneen meidän yhteisestä maastolenkistämme, veinkin orin tarhaansa kun olin ensin hoitanut sen kuntoon. Ensi viikolle pitäisi suunnitella jotain ehkä vähän vaativampaa ohjelmaa Gironkin varalle, ori kun on viime aikoina ollut valitettavasti aivan liian vähällä liikunnalla. Giro tuskin panee suunnitelmistani pahakseen, niin eloisa ja liikkuvainen kavari kun se on aina ollut.

8.8.2015 Kun ikävä iskee

Vaikka tallinpidossa onkin joutunut kokemaan ties mitä kamaluuksia kaikkien niiden iloisten hetkien lomassa, oli tämä päivä valehtelematta kauhein tähän astisista. Olin pelännyt Giron isän Camouflagen - kaikkien aikojen suosikkihevoseni, sekä Valiantin merkityksekkäimmän kantaorin - poismenoa siitä asti kun meidän ensimmäisestä kantatammastamme Madam Mercurystä oli aika jättänyt. Tänään se sitten kävi: Camouflage löytyi tarhastaan kuolleena, eläinlääkärin mukaan sen sydän oli pettänyt. Elämäni tärkeimmän orin poismeno tuli minulle täytenä shokkina, ja siinä tilanteessa en osannut muuta tehdä kuin tulla sen viimeisen varsan (sekä ilmetyn kaksoisolennon) Giron luo. Siinä sitten silittelin tuon kauniin raudikko-orin turpaa, ikävöiden sen isäoria kuin viimeistä päivää. Giro itse ei tajunnut yhtään mistä oli kyse, mutta siitä huolimatta se puhalteli lempeästi kättäni vasten, aivan kuin se olisi yrittänyt rauhoitella minua. Naapurikarsinan Roope alkoi samassa kolistella ja sutkeltaa ympäriinsä, saaden Giron säikähtämään ja syöksymään karsinansa takanurkkaan. Sieltä raudikko-ori sitten katseli minua aran oloisesti, miettien josko tulisi vielä luokseni. Njääh, se sitten ajatteli ja alkoi tonkimaan karsinansa alusia. Eipä se tiennyt tämänhetkisestä tilanteesta mitään, enkä minä voinut syyttää sitä siitä. Oikeastaan käytöksellään Giro toi minulle paremman mielen: juuri tuolla tavalla sen isäkin olisi käyttäytynyt samassa tilanteessa. Jätinkin nyt orin rauhaan aavistuksen kepeämmällä olotilalla, ennen lähtöäni kävin vielä silittämässä Roopenkin turpaa: tämä kun näytti kerjäävän vain hieman huomiota riekkumisellaan. Jospa minä piakkoin pääsisin suruni yli, olisihan minulla ainakin Giro muistuttamassa elämäni tärkeimmästä, nyt edesmenneestä hevosesta.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla esiintyvä on vain mielikuvituksen tuotetta.
This is a SIM game stable/SIM game horse. Everything on this page is just imagination and has nothing to do with real life.
Kaikki materiaali © VRL-12909 ellei toisin mainita.
Kansikuva © BK-Horses
VRL | Keskusta
Tacin virtuaaliblogi
Valenwoodin blogi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi