Savage Aquarius

VH17-012-0205
hollanninpuoliverinen, ori
s.17.1.2017 6v

169cm, tummanruunikko
koulupainote, GP/90cm

kasvattanut VRL-14333, Savage
omistaa VRL-12909

ei meriittejä
"Tähän tulee hevosesta jotain tietoa"

Luonne

Rio tuli Joyanceen nelikesäisenä, kisaamattomana raakileena. Laiha ja hurjan korkeasäkäinen oripoika vaikutti hieman hermostuneelta astellessaan ensimmäisen kerran tallin pihalla, mutta pian se jo teki tuttavuutta muiden hevostemme kanssa, ja onkin loppuunsa viihtynyt hyvin meillä Savonmaalla. Koulutustasoltaan Rio oli siellä Helppo A:n tietämillä meille tullessaan, mutta ainakin suvun perusteella siitä luvattiin tulevan ehkä jopa ihan grand prix -tason ratsu. Hyvän ratsukoulutuksen alun entisessä kodissaan saaneena ori oppikin meillä nopeasti uutta, ja iän ja osaamisen myötä sille on tullut myös jonkin verran lihasmassaa. Nykyisellään ei tuota sporttista ja korskeaa oria uskoisikaan samaksi ujoksi ruikulaksi kuin mitä se aikanaan oli.

Rio on aina ollut luonteeltaan erityiskiltti, ainakin oriksi. Uusien asioiden suhteen herralla on aina ollut tapana vähän hermoilla, mutta yleensä siitä päästään yli kun ruunikon antaa itse rauhassa toimia. Meille tullessaan Riolla oli esimerkiksi vaikeuksia kävellä pesukarsinaan, mutta kun orin on antanut rauhassa tutustua lattian keskellä sijaitsevaan, hevosparkoja nielevään viemäriaukkoon, on se päässyt pelostaan yli eikä niinkään stressaa enää ollenkaan pesulle menosta. Yleisestikin hoitotoimenpiteet sujuvat Rion kanssa hyvin, kun orin kanssa noudattaa niitä samoja, tuttuja rutiineita. Erilaiset tarhausajat ynnä muut rutiinin rikkovat asiat saattavat saada orin pään vähän pyörälleen, joten helpointa elämä herran kanssa on kun tekee asiat viikko toisensa saman kaavan mukaan, ja esimerkiksi ratsastustreeneissä suorittaa samalkaltaiset, tutut verryttelykuviot.

Ratsuna Rio toimii hyvin, se on reipas ja ihan mahdottoman kuuliainen. Orille riittää ihan kevyetkin avut, ja liian kovakouraisesta käsittelystä se tapaa vain hermostua. Muiden hevosten kanssa Rio tulee hyvin toimeen, joten useampikaan ratsukko yhtä aikaa samalla kentällä ei vaikuta sen suoritukseen huonolla tavalla. Yleensä ori on itse hyvin etenpäinpyrkivä, mutta sitä saa kyllä patistaakin vähän jos liikkeisiin tahtoo ihan kunnolla vauhtia ja näyttävyyttä. Rio toimii parhaiten kouluratsuna, mutta jonkin verran on herran kanssa menty myös esteitä. Ori ei niinkään tykkää hypätä, ja saattaa olla vähän tahmea menemään esteradan kiemuroita. Estehyppelyt ollaankin sittemmin jätetty lähinnä puomi- ja kavaljettiharjoitteluihin, sekä silloin tällöin polvenkorkuisiin hyppyihin ihan vaan vaihtelun vuoksi.

Suku

i. Thirteen Calisher
KTK-I, KRJ-I
ii. VIR MVA Ch Chaucer
KTK-I, KRJ-I
iii. Canterbury Tales evm
iie. Pickled Tink evm
ie. Vermintide
KTK-III
iei. Vermicelli evm
iee. Portia evm
e. le Rêve Cassiopeia
KTK-II, KRJ-I, KWPN-I
ei. Leader of the Lions
KTK-II, KRJ-I
eii. Levin Haustgast evm
eie. Lisbeth evm
ee. Kiowa Mousse
KTK-II, KRJ-II
eei. Karaoke evm
eee. Ka Ching evm

Isälinja: Thirteen Calisher - Chauser
Emälinja: le Rêve Cassiopeia - Kiowa Mousse

Jälkeläiset

19.03.2018 fwb-t. Black Cherry Joy e.Black Dahlia STC
00.00.0000 rotu-skp. Nimi e.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi e.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi e.Nimi

Kilpailutulokset

Rio kisaa vain porrastetuissa, ajan tasalla olevat ominaisuuspisteet näet orin VRL-profiilista.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla esiintyvä on vain mielikuvituksen tuotetta.
This is a SIM game stable/SIM game horse. Everything on this page is just imagination and has nothing to do with real life.
Kaikki materiaali © VRL-12909 ellei toisin mainita.
Kansikuva © BK-Horses
VRL | Keskusta
Tacin virtuaaliblogi
Valenwoodin blogi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi