Romeo Wolf

VH15-031-0848
suomalainen puoliverinen, ori
s.12.7.2015 8v 12.7.2017

166cm, tummanruunikko
koulupainote, GP/70cm

kasvattanut Hukkapuro
omistaa VRL-12909

ei meriittejä
"Tähän tulee hevosesta jotain tietoa"

Luonne

Romeo on komea ja hyväkäytöksinen herrasmies, joka varsinkin liikkeidensä puolesta on ihastuttanut monet katsojat. Orin ikääntyessä siinä on selvästi alkanut näkymään sellaisia pieniä showmiehen elkeitä, joita sillä ei ennestään ole tuntunut olevan. Mikään ilkiö esittäjätyyppi se ei kuitenkaan ole, vaan tekee kaiken ihan niissä saamiensa käskyjen puitteissa. Vaikka Romeo ori onkin, on oma pikkusiskonikin saanut sillä ratsastaa silloin tällöin. Hieno opetusmestari kun tuntuu olevan kyseessä, niin tottakaihan sen selkään voi lykätä intohimoisen kouluratsastajanalun. Eikä kumpikaan ole siitä ainakaan piloille mennyt. Ratsuna Romeo on mitä mainioin, ja eipä tuo tunnu pistävän vähän kovempiakaan apuja pahakseen vaikka toki kevyesti yleensä toimiikin. Askeleet orilla on melko miellyttävät istua, vaikka maasta käsin korkeilta ja pomppuisilta näyttävätkin. Apujen suhteen Romeo ei ole kovin tarkka, kunhan ne vaan osaa antaa selkeästi. Ori toimii alla todella hyvin ja reagoi nopeasti, vaikka ratsastaja joutuukin työskentelemään hieman jotta antaa oikeat avut oikeaan aikaan. Joskus vähänkin vino istunta saa orin kääntymään pois uralta, ja sitten ihmetellään että mitähän tässä nyt pitikään tehdä. Ratsastajan onkin pidettävä huoli siitä, että selkeästi erittelee avut, ja katsoo kuinka siellä selässä istuskelee.

Hoidettaessa Romeo on ihan yhtä helppo kuin ratsunakin. Se on erittäin kiltti ja rauhallinen, eikä sitä haittaa vaikka hoitaja vähän häsläisikin. Orilla on tapana olla vähän kova, ja esimerkiksi kavioita nostellessa se meinaa nojata liikaa ilmassa olevaa jalkaansa vasten. Hoitajan onkin syytä vähän tyrkkäistä oria kyljestä, jos tuntuu että kohta tulee montasataa kiloa lihasmassaa niskaan. Harjauksesta Romeo pitää, sitä saakin puunata mielin määrin. Varsinkin kisoihin valmistautuminen on orin mielestä kivaa, kun se saa olla niin pesussa, harjauksessa kuin letityksessäkin. Kengittäjää taikka eläinlääkäriä kohtaan Romeo käyttäytyy hyvin tyynesti, se onkin erittäin helppo käsiteltävä kaikin puolin. Varustettaessa ori on melko kiltti, vaikka satulavyötä laittaessa sillä onkin tapana pullistella jonkin verran. Taluttaessa Romeo seuraa kiltisti ihmistä, vaikka testaileekin tätä välillä pysähtyen niin että siitä riimunvarresta saa ihan oikeasti kiskoa että saadaan ruunikko taas liikkeelle.

Kisatilanteessa Romeo on oma, rauhallinen itsensä. Ei se stressaa, ellei rastastaja stressaa, jos nyt edes silloinkaan. Kuljetukset sujuu hyvin, vaikka vähän saatetaakin jumittaa lastaussillalle jos ei vaan huvita. Kopista tullaan ulos kiltisti rynnimättä. Melko rauhallisesti Romeo tuntuu ottavan kaikki potentiaaliset stressitilanteetkin, ja tuntuukin olevan oikein rautahermoinen kaveri. Unelmaorihan tämä siis näyttäisi kaiken kaikkiaan olevan.

Suku

i. Rogue Wolf
KRJ-I
ii. Rontigo
KRJ-I
iii. Ramon evm
iie. Kilape evm
ie. Schmidt Joyanna
KRJ-I
iei. Goebbels Cuthbert evm
iee. Schmidt Anthea evm
e. Paloma Wolf
-
ei. Plastoned
KRJ-I
eii. Plastigo evm
eie. Hyasint evm
ee. Hildegard Judi
KRJ-I
eei. Juliaus evm
eee. Hildegar Jude evm

Isälinja: Rogue Wolf - Rontigo
Emälinja: Paloma Wolf - Hildegard Judi

Jälkeläiset

♡ 09.09.2015 fwb-t.Valiant Bittersweet Mint (e.Valiant Mountain Blueberries)

Kilpailutulokset

Romeo kisaa vain porrastetuissa, ajan tasalla olevat ominaisuuspisteet näet orin VRL-profiilista.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla esiintyvä on vain mielikuvituksen tuotetta.
This is a SIM game stable/SIM game horse. Everything on this page is just imagination and has nothing to do with real life.
Kaikki materiaali © VRL-12909 ellei toisin mainita.
Kansikuva © BK-Horses
VRL | Keskusta
Tacin virtuaaliblogi
Valenwoodin blogi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi
Tallin nimi