RWR Midnight Bandits

▪ Nimi: RWR Midnight Bandits
▪ VH-tunnus: VH15-006-0408
▪ Syntynyt: 5.8.2015
▪ Kasvattaja: Ravenwood Ranch
▪ Rotu: englannintäysiverinen
▪ Sukupuoli: tamma
▪ Säkäkorkeus: 163cm
▪ Väri: tummanruunikko
▪ Omistaja: VRL-12909
▪ Painote, taso: yleispainote VaB/130cm/CIC3

Luonne

Minttuun minä ihastuin sen suvun perusteella, tuo vähän pilke silmäkulmassaan ollut tumma tamma kun ei muuten vaikuttanut miltään mukavalta tapaukselta. Etsiessäni kuitenkin vähän pidempisukuista ratsutäysiveristä itselleni Valiantiin, ajattelin tuon pikkuneidin olevan suvullisesti juuri sopiva, eihän luonteella olisi mitään merkitystä jos tamma noin muuten olisi hyvä este- ja kenttäpeli sekä periyttäjä. Siinä suhteessa en onneksi ollut mitenkään väärässä, Minttu onkin ollut oikein hyvä ostos nyt senkin jälkeen kun sen Valiantin lopettaessa Hazardiin siirsin. Luonteeltaan se vaan on nyt sattunut olemaan melkoinen epeli, jonka kanssa asioihin kannattaa vain yrittää suhtautua huumorilla: muuten kun tamman kanssa elely saattaa viedä lopunkin järjen.

Minttu on niitä hevosia, joiden voi sanoa olevan tamma isolla T:llä. Sen lisäksi, että tästä neidosta löytyy niitä diivamaisia pikkuprinsessan piirteitä, näkyy siitä selvästi sen täysiverimäisyys. Koska tamma on laukkasuvusta, on se tietenkin kuuma kuin mikä, ja jo pelkkä tarhaanvienti on sille yksi suuri nopeuskilpailu. Mintussa olisikin ollut selvää potentiaalia laukkaradoille, mutta itse en oikein voinut tammaa edes sen Suomessa asumisen aikoihin laukoissa kilpailuttaa. Eihän sielläpäin edes ollut laukkaratoja. Ja toisaalta, mitäpä minä olisin laukkahevosella edes tehnyt, kun kaikki keskittymiseni meni ratsupuoliverisiin, joiden sekaan ajattelin Mintun sopeutuvan ennemmin tai myöhemmin. Jännä homma kuitenkin, miten täysin laukoissa kisaamaton tamma tuntuu olevan paljon vauhdikkaampi tapaus kuin muut, laukoissa ihan oikeasti kisanneet täysiveriseni. No, jos nyt ei muuten, niin onhan tuo hötkyilevä tammanrutjake sentään varma ja nopea kenttäpeli. Harmi vaan, että kenttäratsastukseen kuuluu myös ne kouluosuudet joihin tällä hötkylällä ei kyllä riitä yhtään keskittymistä...

Suku

i. Bullseye CTB
xx,162cm,tprn
ii. GoldenEye
xx,163cm,prt
iii. Goldfinger
xx,162cm,rt
iie. Tearsofanangel
xx,164cm,rt
ie. East Wind CTB
xx,160cm,trn
iei. SJ Easy Victory
xx,159cm,rn
iee. Wilma Willow CTB
xx,162cm,rn
e. Coolest Terrorist TST
xx,164cm,trn
ei. Coolest Lover SNAK
xx,165cm,trn
eii. Cool Patrol VFU
xx,166cm,trn
eie. Sasnak Lovestory
xx,165cm,trn
ee. Sweet Terrorist SKY
xx,162cm,km
eei. Deal With Terrorist SKY
xx,160cm,rnkm
eee. Sweet Black SKY
xx,165cm,m

Isälinja: Bullseye CTB - GoldenEye - Goldfinger - Thunderball
Emälinja: Coolest Terrorist TST - Sweet Terrorist SKY - Sweet Black SKY - Agave's Chiron

Jälkeläiset

02.09.2020 xx-o. Angren Winter Is Coming xx i.Angren Lone Wolf xx
00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi
Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla esiintyvä on vain mielikuvituksen tuotetta.
This is a SIM game stable/SIM game horse. Everything on this page is just imagination and has nothing to do with real life.
Kaikki materiaali © VRL-12909 ellei toisin mainita.
Kansikuva © Simon Wackerle
Sivun kuvat © pidä hiirtä kuvan päällä.
Katso täältä tarkempaa tietoa copymerkinnöistämme.
VRL | ARJ | ARJL | AV
Tacin virtuaaliblogi
Tykkää meistä ♡