13.12.2018 Kevyttä ulkoilua

Ulkoilma oli näin Joulukuussa tällaisen vilukissan mielestä aivan liian kylmää, vaikka pakkasta oli tänäänkin vain parisen astetta. Tullessani talliin sisään kopsautin kenkiäni hieman kynnystä vasten ja kävelin sitten suoraan Nellin karsinalle. Tammalla olisi tänään lepopäivä ilman tarhailua, sillä tämä oli loukannut jalkansa edellispäivänä. Pahasti raudikko ei ontunut, joten pieni kävelytys tekisi sille hyvää nyt kun sitä ei oikein uskaltanut laskea tarhaankaan juoksentelemaan. Nellin harjapakki oli jäänyt lojumaan sen karsinan ovelle, ja hiljaa mielessäni manailin että kuka perkele sen oli siihen jättänyt. Hyvä etten ollut kompastunut siihen, kun en tarpeeksi jalkoihini katsellut. Nelli ei ottanut oikein hyvällä sitä, että työnsin heti karsinaan astuessani kylmät käteni sen pitkäksi hujahtaneen harjan alle. Olin niin kankea, etten uskonut pystyväni harjaamaan tammaa ennen kuin olin vähän lämmitellyt. Nelli tuhahti ärtyneenä, ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Noniin, tyttö. Äläpäs nyt kehtaa..." puhelin tammalle samalla kun rapsutin sitä harjantyvestä. Siitä raudikko näytti pitävän, eikä pannut enää pahakseen kylmää kosketustani.

Ajattelin hiljaa mielessäni josko passuuttaisin jonkun tallilaisen tuomaan minulle kupillisen höyryävää teetä, mutta sitten Nellin harjaus viisätyisi, samoin kuin ulos lähtö ja varsinkin takaisin sisälle lämpimään tulo. Aloinkin haaveilemaan kaikesta lämpimästä: takkatulesta, aurinkorannasta sun muusta kivasta samalla kun kaivelin harjapakkia etsiäkseni sopivia välineitä tamman puhdistukseen. Nelli ei ollut koskaan tykännyt kovista otteista, joten valikoin mahdollisimman pehmeän harjan ja aloin sutimaan sillä pitkin tamman kauniin punaruskeaa kylkeä. Pellava ruoka-annoksessa oli tehnyt karvapeitteelle ihmeitä, ja se kiilteli nyt erittäin kauniisti. Kyllä tuo pikkuhiljaa ikääntyvä tamma tuntui vaan näyttävän päivä päivältä upeammalta. Ihan niin kuin vanha emänsäkin. Työn touhussa kroppa tuntui lämpiävän, ja talvivaatteissani minulle meinasi jo tulla kuuma. Putsasin vielä Nellin kaviot pikaisesti, ennen kuin ripustin sille riimun päähän ja lähdin taluttamaan sitä ulkosalle.

Ulkona oli masentavan synkkää ja harmaata, vaikka päivän olisi kuulunut olla tähän aikaan kirkkaimmillaan. Taluttelin Nelliä kaikessa rauhassa pihamaalla, kiersimme tammatarhat sekä maneesin, ja lähdimme vielä kulkemaan vähän matkaa omalle talolleni vievää tietä pitkin. Nelli tykkäsi ulkoilmasta, ja hörisi tyytyväisenä kävellessään talutuksessani. Tamma ei näyttänyt ontuvan yhtään, mutta en kuitenkaan uskaltanut edes kokeilla nostattaa ravia. Antaisi jalan parantua kunnolla, pieni kävely vetreyttäisi sitä mukavasti nyt kun liikkuminen oli muuten kovin rajattua. Kävelimme ihan hyvän aikaa, ennen kuin palasimme talliin. Nelli olisi toki vaatinut enemmän liikuntaa, mutta tälle päivälle ei tamman suunnitelmaan kuulunut mitään muuta. Huomenna vastassa olisikin luultavasti yksi pirullinen kusipää liikunta-annostaan vailla, mutta se olisi tosiaankin vasta huomisen murhe. Jalan kunnon perusteella sitten katsottaisiin, kuinka tamman päästäisi purkamaan turhautumistaan. Ehkä jopa kevyt ratsastuslenkki voisi olla paikallaan.

19.6.2018 Ghostwalkin syntymä

Nelli synnytti tänään esikoisvarsansa. Suloisella punarautiaalla pikkuisella oli päässään erittäin kaunis, suuri läsi, ja korkeat sukat kolmessa jalassaan. Syötävän suloinen tammavarsa sai nimekseen Joy's Ghostwalk, ja näillä näkymin se jää kotiin seuraamaan molempien vanhempiensa jalanjälkiä. Alusta alkaen pikkuinen oli erittäin tomeran oloinen, ja Nelli näytti erittäin ylpeältä, tuoreelta äidiltä. Kokemattomuuden puutteesta huolimatta se osasi hoivata varsaansa, eikä vierastanut sitä ollenkaan. Aavistuksen ärhäkästä luonteestaan huolimatta se ei myöskään ollut turhan suojelevainen varsansa suhteen, vaan päästi eläinlääkärin tarkistamaan sen kunnon ilman suurta välikohtausta. Sekä emä että varsa olivat eläinlääkärin mukaan erittäin hyvinvoivia.

Estevalmennus, valmentajana Janella

Päivän seuraava ratsu oli rautias hevostamma. Annoin taas ratsukon verkata itsenäisesti sileällä, kun rakensin pientä rataa kentälle. Olin nimittäin ajatellut tälle ratsukolle pientä ratatreeniä. Nostin alkuun kaikki esteet noin 70 cm korkeuteen, josta voi sitten nostella tarpeen mukaan valmennuksen edetessä. Alkuverkan jälkeen aloitimme radan hinkkaamisen. Heti alkuun huomasin, että ratsu oli hyvinkin reipas, sekä kuumuva tapaus. Taciturn sai heti kuulla kunniansa, jos hän teki jotain väärin. Tamma hyppäsi kyllä hyvällä tekniikalla esteiden ylitse, eikä kertaakaan edes kolauttanut puomeihin. Pyysin ratsukkoa tulemaan rataa melko monta kertaa, jokaisella kerralla nostean hieman. Vaikka meno oli reipasta, Taciturn sai pidettyä homman hyvin kasassa esteeltä esteelle. Pari kieltoa tuli, mutta ne johtuivat huonoista hyppypaikoista, joten ratsu mielummin päätti olla ylittämättä estettä. Loppukorkeudeksi nostin 150 cm, joka sujui puhtaasti pari hassua hyppyä lukuunottamatta. Viimeisen radan jälkeen päästinkin ratsukon loppuverkkailemaan kevyessä ravissa.