20.5.2015 Epäonnistumisia ja epäonnea

Kävimme eilen Kuopion toisella puolella kisaamassa Aliaksen kanssa esteillä. Kisatapahtuma oli melko suurehko, ja osallistujamäärä oli joka luokassa suunnaton. Aliaksen kanssa olimme tulleet paikalle jo aikaisin aamusta, mutta oman ratamme pääsimme starttaamaan vasta myöhään iltapäivällä. Koko aamupäivän ratsastajaltaan Marialta keräämän stressin takia ori ei ollut kovin hyvävointinen itse radalla, ja pudottikin heti ensimmäisen esteen. Muutenkin rata meni ihan pannukakuksi, ja kaiken huippuna ori kielsi viimeisen esteen saaden ratsastajansa putoamaan pahasti. Maria sanoikin radan jälkeen Aliaksen olleen kireä kuin viulunkieli, ja että hyppääminen oli ollut hyvin jähmeätä. No, siinä sitten taluttelimme oria hyvän tovin alueella, jättäen kaikki tavaramme autolle. Takaisin tullessamme olikin Aliaksen uusi estesatula hävinnyt, jonka huomasimme vasta lähdön yhteydessä. Siinäpä juoksin vielä ilmoittamaan kisajärjestäjille tapahtuneesta, jotka vain voivottelivat keskenään kurjan näköisinä. Emme kuulema olleet ensimmäisiä jotka olivat tänään tulleet tekemään valitusta. Muitakin varusteita oli hävinnyt, joten kyseessä oli todennäköisesti suunniteltu ryöstösarja. Minulle annettiin vihkonen, johon sain kirjata yhteystietoni ja varastetun satulan tuntomerkit. Sain vielä kisajärjestäjien numeron, jos minulla olisi mitään uutisia varkauden suhteen. Itse he ilmoittivat soittavansa minulle, jos saisivat mitään selville. Pah, nyt joutuu Alias olemaan jonkin aikaa ilman satulaa, sillä vanhakin ehdittiin jo myydä pois. Ja uuttahan emme heti osta, pitää katsoa jos joltain meidän toiselta hevoseltamme liikenisi sopivantuntuinen penkki lainaksi Aliakselle.

3.11.2014 Kengittäjän vierailu

Aliashan on oikein urhea ori, joka ei säiky sitten mitään. Rehti ja reipas perussuomalainen, jos niin voi sanoa. Jokin meidän kengityssepässämme kuitenkin aiheutti tälle isolle orille suorastaan selkäpiitä karmivia kauhuhetkiä, ja tämä tärisikin karsinan nurkassa kuin pienen pieni hiiri huomatessaan sepän tulevan sisään talliin. Määrätietoisesti otin Aliaksen kiinni riimunnarulla ja kiskoin sen ulos karsinastaan. Mikään vastaanhangoittelija ori ei koskaan ole, vaikka suuren kokonsa ansiosta saisi yhdellä nykäisyllä minut kumoon. Hiiviskellen se tuli perässäni pesupaikalle, johon pistin sen kiinni molemmin puolin. Kun seppä siirtyi orin takajalan luo, alkoi tämä steppailla paikallaan hermostuneena. Menihän siinä melkoinen tuokio, ennen kuin saatiin Alias rauhoittumaan. Koko kengitysprosessi kesti pitkään, orin kavioita kun piti käsitellä erityisvarovasti ja rauhoitella tätä samalla koko ajan. Kun uudet kengät oli vihdoin saatu joka kavioon, taluttelin Aliasta hieman käytävällä kokeillen miten ne istuivat sille. Onneksi seppä oli tehnyt ammattimaista työtä, ja yhdenkään kengän asentoa taikka muotoa ei tarvinnut korjailla. Tapahtumasta selvästi järkyttynyt Alias jätti iltapäiväheinänsä syömättä, ja sillä meni vielä vatsa sekaisin. Mitenkähän tuon pönttöpään saisi tajuamaan ettei meidän kengityssepässämme ole mitään pahaa?

29.9.2014 Irtohypytystä

Aika sitten menee nopeasti. Vastahan me saimme olla todistamassa tämän raudikkovarsan syntymää, ja nyt se onkin jo harmaantunut, liki kolmevuotias nuorukainen. Tänään satoi kaatamalla, joten ulkona ei voinut tehdä oikein mitään. Normaalisti olen talutellut Aliasta riimussa tallin lähimaastossa, mutta viime päivät ovat olleet sellaisia että jo ulos astuessa kastuu läpikotaisin ellei ole asianmukaista varustusta. Aliashan ei sateesta piittaa, ja se onkin saanut tarhailla joka päivä sen pari tuntia. Kauhea kuivatteluhan siinä aina on talliin tullessa, mutta pitäähän nuoren ja virkeän orin saada se jokapäiväinen ulkoiluhetkensä kelistä riippumatta. Palataksemme tähän päivään, maneesiin oli pystytetty estekuja, sillä meidän oli tarkoitus irtohypyttää meidän nuoria lupauksia. Aliaksen lisäksi maneesissa olikin kourallinen hevosia. Ori katseli nätisti, kun muut pääsivät yksi kerrallaan hyppäämään kujalle. Se näytti selvästi innostuvan, mutta pysytteli silti nahoissaan niin kuin herrasmiehen pitääkin. Parille paikalla olevalle tammalle Alias hörisi ja yritti selvästi tehdä vaikutuksen alkamalla steppailemaan paikallaan ja nostelemalla päätään korkeuksiin ylevästi. Onneksi se ei antanut tammojen häiritä sen suuremmin, mitä nyt välillä vielä piti vilkuilla niiden perään. Kun tuli Aliaksen vuoro hypätä, oli ori selvästi intoa täynnä ja menikin oikein nätisti. Toisin kuin jotkut vähän ujommat tapaukset, Alias suoriutui jo ensimmäisellä yrittämällä upeasti, hypäten muitta mutkitta ja tiputtamatta ollenkaan. Kun estekorkeutta nostettiin, näytti ori vain innostuvan entisestään. Alias selvästi tykkää hypätä, mikä on vain hyvä juttu sen tulevan kisauran kannalta. Ties vaikka kuinka pitkälle me pääsisimme tämän komistuksen kanssa.

14.9.2014 Vihdoinkin

Rankat syyssateet olivat paiskoneet Pohjois-Savoa jo viikkoja, ja hevosten liikutus ulkona oli yhtä tuskaa. Vaikka meillä onkin iso lämmitetty maneesi, ei sinne mahdu kunnolla treenaamaan kuin muutama ratsukko kerrallaan. Puhumattakaan sitten henkilökuntavajeesta, joka oli piinannut meitä jo pitkälti kesäkuusta saakka, olimme suoraan sanottuna kusessa. Pieniä ilonaiheita harmaaseen arkeen kuitenkin toi meidän alkusyksyn varsat, ja kesällä syntyneet nuorikot joiden koulutuksessa kyllä riitti puuhaa. Yksi syysvarsa oli todellakin odotettu, meidän suloinen pikku Texas Rosemme oli mennyt raskautensa kanssa jo yliajalle. Sinä kylmänä syysaamuna kun varsa vihdoin tuli maailmaan, oli meillä onneksi pitkästä aikaa tarpeeksi henkilökuntaa ja eläinlääkärimmekin oli juuri palaillut kesälomaltaan ja pääsi tarkastamaan tamman ja varsan välittömästi. Voisin vaikka sanoa, että tämä orivarsa syntyi vauhti kallossaan. Siinä missä muiden varsojen on tarvinnut ponnistella noustakseen ensimmäistä kertaa jaloilleen, tämä otus suorastaan pomppasi ylös ja hakeutui heti reippaasti nisälle. Varsan nimi oli jo pitkän kaavan kautta suunniteltu, me kun ajattelimme tämän mukavan sukulinjan kunniaksi alkaa antamaan sen jatkajille tietyn teeman mukaisia nimiä. Teemaa ei ollut kauaa tarvinnut pohtia, sillä emä Texas Rose antoi siihen tarpeeksi virikettä. Varsa nimettiinkin siis erään Yhdysvaltain osavaltion mukaan höystettynä jollain sen ominaisella asialla. Alaska Alpenglow kuulosti korvaan mukavasti sointuvalta, ja toi mieleen upeat lumikentät (täällä jo talvea kaivaten...) Ei nimi hevosta pahenna ellei hevonen nimeä. Noh, tämä nimi ainakin vain nostaa varsan osakkeita minun silmissäni. Onhan se kuitenkin yleensä se ensimmäinen asia mihin kiinnitän huomiota virtuaalihevosessa.