26.9.2016 Vieroitus

Tänään aloitettiin operaatio vieroitusprosessi Netan ja tämän viimeisimmän varsan Chantellen kanssa. Varsa huusi ja rettelöitsi kuin barbaari jouduttuaan eroon emästään, mutta kokeneena tammamammana Netta vain hörisi sille lempeästi. Tiesihän se, että varsa menisi vain viereiseen karsinaan, ja yhteinen tarhauskin jatkuisi vielä hyvän aikaa. Joidenkin mielestä varsa pitäisi erottaa kerralla emästään, mutta koska Chantelle tulee jäämään kotiin luultavasti loppuiäkseen, saa se vielä viettää aikaa emänsä kanssa. Ehkä niistä tuleekin joskus vielä hyvät, aikuiset hevoskaverit.

Netta ei tosiaan ollut juuri milläänsäkään varsan lähtiessä jaloista pyörimästä, se vain katseli tyynesti suklaasilmillään kuinka pikku Chantelle teutaroi viereisessä karsinassa. Kun tamma sitten hitaasti löntysteli seinän luo ja kurkotti hieman turvallaan kalterien välistä, tuli varsa heti tämän luo ja käpertyi lopulta kerälle karsinan alusille, emänsä puhallellessa lempeästi kalterien takaa. Chantelle oli pyrähtänyt puolen vuoden ikään kuin huomaamatta, pian sekin alkaisi jo muistuttaa enemmän täysikasvuista hevosta. Pianhan meillä olisi kuitenkin tallissa taas yksi varsa Netasta, sillä tämä oli astutettu heti varsakiimasta orilla Florian RGE. Uutta varsaa siis odotellessa ♡

12.9.2016 Varsomisen iloja

Netan viimeisin varsa entisessä kodissa oli syntynyt kuolleena, joten tällä kertaa tamman ollessa viimeisillään kantavana, stressasin aivan liikaa. En ollut nukkunut moneen yöhön kunnolla, vaikka tiesinkin Netan olevan kokenut varsoja, ja viimeisen varsakuoleman syynä olleen kantoajalla tapahtunut paha kaatuminen. Tänään Netta sitten varsoi, ja minä olin pyörtyä pelosta. Kaikki kuitenkin meni hyvin, ja eläinlääkäriäkään ei tarvittu ennen kuin vähän myöhemmin tarkistamaan sekä emän että pikkuisen vointi. Kaunis, tummanruunikko samettiturpa oli eläinlääkärin mukaan tamma, jota olinkin toivonut kuin kuuta nousevaa. Olihan minulla jo Valiantin aikaan ollut tarkoituksena jättää Netasta itselleni oma tammavarsa, jonka kanssa pääsisin sitten jatkamaan siitä mihin emän kanssa jäädään. Enemmän varsassa oli ehkä havaittavissa isänsä, Sokerikuun Javastonen, ulkoista olemusta, vaikka muuten tuo hyvin kiltin oloinen neiti näyttikin tulevan emäänsä. Nimekseen se tulee saamaan Chantelle Joy, jatkaen emälinjassaan nimien alussa esiintyvää C-kirjainlinjaa.

15.7.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Werry

Olin ottanut Taciturniin yhteyttä edellisenä päivänä ja ehdottanut, että tulisin liikuttamaan Suprant Coquette nimisen tamman, jota kutsuttiin lyhyesti Netaksi. Niinpä olin lähtenyt aamuvarhain liikkeelle ja saapunut paikan päälle aamupäivän aikoihin. Noukin Netan laitumen perältä ja palasin suoraa tietä tallille hoitamaan ja varustamaan tammaa ratsastusta varten. Hevosen ulkonäkö kiinnitti huomioni, sekä sen todella kiva luonne. Kuten normaaliin tapaan, pääsin jälleen kerran rapsuttelemaan uutta tuttavuutta. Netta vaikutti todella lempeältä kaverilta, vaikken edes ollut päässyt vielä edes sen selkään. Odotin kyllä innolla pääseväni treenaamaan tämän kanssa!

Hoidettuani ja varustettuani lähdimme Netan kanssa kentälle. Päätin, että treenaisimme esteitä. Korkeutta olisi tänään korkeintaan sen 160senttiä mitä hevonen osasi mennä. Kieltämättä hieman hermostutti päästä hyppäämään taas noin korkeita esteitä - vieläpä aikalailla vieraalla hevosella. Kuitenkin mitä alku lämmitellessä huomasin, oli se, että tämä tamma on ainakin toistaiseksi erittäin yhteistyöhaluinen. Tämä olikin kiva uutinen, kun esteiden pystytysurakan jälkeen pääsimme itse ratsastukseen päätarkoitukseen. Aloittelimme aluksi aika pienillä korkeuksilla ihan sen takia että tutustuisin hevosen tapoihin sekä ylipäätään sen liikkeisiin.

Kun olimme lämmitelleet pienien esteiden kanssa, etenimme 150-160senttisen esteradan pariin. Omasta mielestä Netan hyppytyyliin oli aika hyvä mukautua, eikä sen yhteistyön kanssa niinkään ollut ongelmia. Välillä täytyi kyllä käyttää enemmän aivoja muun muassa vauhdin säilyttämisessä ja siinä että tiet esteille oli sopivat. Puomit eivät kolisseet muuta kuin pari kertaa, mutta aikalailla niistä kaikki oli omaa tyhmyyttäni. Lopettelimme kun aika oli vähissä ja siirryimme loppuverryttelyihin. Pakko myöntää, että Netta on kyllä kaikin puolin oikein mukava tapaus!

15.4.2016 Estevalmennus, valmentajana Siguri

Tämän päivän aiheena oli erilaiset lähestymiset sekä askelten sovittaminen esteiden välille. Olin koonnut maneesiin erilaisia esteitä ja sarjoja, joiden parissa harjoittelisimme tänään Netan kanssa. Kun ratsukko saapui maneesiin, pyysin heitä suorittamaan itsenäiset alkuverryttelyt. Ratsukko teki muutamia ravi- ja laukkaharjoituksia, kunnes oli aika siirtyä esteille. Netta vaikutti rentoutuvan todella nopeasti ratsastajan alla, joten pääsimme saman tien ylittämään hieman isompia esteitä. Lähdimme ensin harjoittelemaan lähestymisiä todella hitaassa laukassa, jotta ratsastaja voisi laskea ääneen askelia ja pidentää sekä lyhentää niitä tarpeen tullen. Nostimme hiljalleen esteitä ja ratsukkokin kiri vauhtiaan lopputuntia kohti, kuten oli tarkoituskin. Lopputunnista pääsimme kokoamani radan pariin, jossa oli monta erilaista sarjaestettä. Ratsukko lähti suorittamaan sitä todella varman oloisesti, ja esteet ylittyivät hyvin helposti. Ratsastaja näytti keskittyvän jokaiseen askeleeseen, eikä virheitä niiden kanssa tuntunut tulevan juuri ollenkaan - ilmeisesti Netta osasi yhtä lailla asettaa askeleensa itse ennen hyppyä. Harjoittelimme lähes koko tunnin radalla, kunnes oli aika lopetella. Pyysin ratsukkoa laukkaamaan vielä hetken aikaa keskiympyrällä ja siirtymään sitten käyntiin. Kehuin ratsukkoa hienosta valmennuksesta ja siitä, että ratsastaja ja hevonen olivat molemmat pysyneet maltillisena koko tunnin ajan.

18.1.2016 Musta maanantai

Tänään oli Netan viimein aika varsoa, koko talliväki olikin odottanut sitä hartaasti. Olihan tamma ollut kantavana komeasta, ulkopuolisesta huippuorista. Varsan tulevaisuus oli vielä auki: toisaalta tahdoin siitä tammaa, joka jäisi emänsä rinnalle kasvamaan ja tulisi vanhempana minulle kilparatsuksi vaativiin esteluokkiin. Oma estepelkoni oli pikkuhiljaa lähtenyt miltei kokonaan, joten uskalsin jo unelmoida kokonaan omasta estehevosesta, jonka kanssa itse kisaisin ja valmentautuisin viimeisen päälle. Varsinkin kun alla olisi niin hyväsukuinen peli kuin tämä Netan tuleva varsa, niin sellaisella olisi todellakin kehdannut tähdätä jopa suorastaan ylenpalttisen suureen menestykseen. Niin, siis mikäli varsa olisi ollut tamma. Mikäli kyseessä taas olisi ollut orivarsa, oltaisiin se myyty ulkomaille, mitä todennäköisimmin Ruotsiin jossa eräs meidän kanssa tiiviissä yhteistyössä ollut kilparatsastaja asuu. Hyvät rahat siitä olisi saanut, suvullisesti kun se oli priimalaatua ja juuri sitä mitä Ingrid Persson oli jo kauan hakenut. Netan varsominen meni kuitenkin päin seiniä: varsa syntyi elottomana, se ei hengittänyt ja eläinlääkärimme yritti elvyttää sitä turhaan. Syytä varsan kuolemalle ei eläinlääkäri osannut suoraan sanoa, mutta Netan viimeviikkoisella tarhassa liukastumisella ja kyljelleen kippauksella saattoi olla hyvin suuri osuus asiaan: joskus kun se oli niinkin pienestä kiinni.

Varsa olisi ollut tamma, suorastaan Netan oma kaksoisolento. En pystynyt pidättelemään itkuani katsoessani tuota pientä tummaa varsaa, joka oli niin kaikin puolin täydellinen. Sen samettinen turpa oli niin pieni, ja päätä kaunisti komea, leveä läsi. Siinä se vain makasi elottomana karsinan alusilla, Nettakin yritti saada siihen eloa pökkimällä vähän aikaa turvallaan, kunnes kyllästyi ja käänsi vain peräpäänsä varsalle. Pian pieni tammavarsa kuljetettiin pois. Vaikka nimeä emme ehtineet sille antaa, tulee sen kartanon pihaan sijoitettavaan muistomerkkiin lukemaan nimi Valiant Chloe. Sen nimen minä olisin sille antanut. Kunhan tästä yli päästään, niin ehkä kokeilemme sitten uudelleen varsajuttuja Netan kanssa. Se tammavarsa kun olisi kiva tänne talliin saada. Tällä hetkellä mielessä ei kuitenkaan pyöri muu kuin kaipaus sekä tuota pientä varsaa, että kaikkia muita edesmenneitä hevosiani kohtaan.

7.1.2016 Pakkasmaastoilua

Tänään käytiin Netan kanssa kävelemässä pakkashuurteen kuorruttamalla lähipellolla. Koko ulkolenkin tarkoitus oli ottaa vähän rennommin, olihan tamma jo viimeisillään kantavana. Pakkanenkin paukkui jo -25 asteessa, eikä ratsastaminen saatika tallihommat tuntuneet kovinkaan mukavilta kun vaihtoehtoina oli joko ylenpalttinen, liikkumista hankaloittava kerrospukeutuminen taikka paleleminen selkäydintä myöten. Netan pullea varsamasu antoi onneksi mukavan alustan satulatta ratsastamiseen, tammakin pystyi olemaan ilman loimea nyt kun kisauran päätyttyä sen karvaa ei tarvinnut talvisin enää klipata. Kävelimme siinä hissukseen pitkin pellonlaitaa ja nautimme talvisen valkoisesta, idyllisestä maalaismaisemasta. Pakkanen tuntui pikkuhiljaa kiristyvän, vaikkemme olleet ehtineet ulkona vielä paljoa ollakaan. Kiersimme pellon toiseen päähän, ja otimme muutaman reippaan raviaskeleen jottei reissu olisi aivan yhtä tyhjän kanssa mitä tuli liikuntaan. Takaisinpäin kääntyessämme ravailimmekin vielä tovin, kunnes siirsin Netan käyntiin ja köpöttelimme siitä sitten hissukseen takaisin tallille. Tallissa harjaisin tamman ja hoitaisin sitten kantavien tammojen iltapäiväruokinnat. Netalla oli laskettu aika kuun puolessavälissä, joten säännöllisen mutta melko rajoitetun liikunnan lisäksi sen ruokintojen kanssa oli oltava tarkkana. Tamma oli kuitenkin varsonut jo useamman kerran ennestään, joten tätä varsaa koko talliporukka odotti melko rennoin ottein eikä stressannut turhia. Olihan Netta niin luotettava ja hyvä tammamamma, että mitään syytä huoleen ei ollut. Ainoa minua hermostuttava asia onkin nyt vain tulevan varsan sukupuoli: mikäli siitä vain tulee tamma, niin todennäköisesti se jää kotiin kasvamaan. Orivarsalle tämänkaltaisesta suvusta kun ei tällä hetkellä ole meille itsellemme oikein tarvetta...

4.12.2015 Estevalmennus, valmentajana Janella

Taciturn sai itse verkkailla Nettaa, kun minä pystyttelin seitsemän esteen rataa ympäri maneesia. Sivusilmällä seurailin samalla ratsukon menoa. Oikeastaan kaikki aikaisemmin esteillä valmentamani hevoset ovat olleet kuumia ja todella reippaita, mutta Netta vaikutti rauhalliselta, mutta kuitenkin liikkui eteenpäin. Ei aina tarvitse olla menossa tukka suorana joka paikkaan. Aloitimme alkuverkan jälkeen hyppäämään radan osia kerrallaan, lopuksi oli tarkoitus hypätä sitten kaikki esteet yhtenä ratana. Olin nostanut kaikki esteet 100 cm korkeuteen. Ensimmäinen osa oli pitkän sivun lopussa oleva pysty, siitä lyhyen sivun läpi ja kulmasta tiukka käännös kahden pystyn sarjalle. Väliin oli tarkoitus tulla yksi askel. Siitä sitten suunnan vaihto pitkälle sivulle ja samalla sivulla vielä okseri. Kuviona tuli siis vähän niin kuin täyskaarto, mutta vain esteiden kanssa. Ensimmäinen este meni hyvin, tosin Netta oli hiukan hidas, mutta Taciturn pisti sarjalle vauhtia lisää. Loput esteet menivät tosi hyvin. Pyysin ratsukkoa tulemaan vielä kerran, sitten jatkettiin seuraavaan osaan. Seuraavaksi tultiin kolmen esteen linjaa, molempiin väleihin neljä askelta. Linjalta jatketaan seuraavalle sivulle ja tullaan pysty-okseri linjalle. Väliin tulee kuusi laukka-askelta. Ensimmäinen kerta meni hyvin, tosin toiselle esteelle meinasi tulla viides askel. Taciturn hoiti homma kuitenkin hyvin ja yli päästiin neljän askeleen voimin. Tämäkin tultiin vielä toisen kerran. Kolmas ja viimeinen osa radasta mni niin, että pitkältä sivulta käännetään kentän keskelle, josta käännetään loiva tie lyhyen sivun kulmaan. Ennen kulmaa on kahden pystyn sarja. Väliin tulee yksi askel. Tämä tultiin vain kerran, koska se onnistui jo heti ensimmäisellä kerralla. Taciturnia piti vain välillä muostutella, että kantaa kädet, etteivät ne jää satulan etukaareen kiinni. Nyt tarkoitus oli tulla siis koko rata. Ensin pysty, sarja, linja, linja ja sarja. Nostelin esteitä 120 cm korkeiksi. Rata lähti reippaasti ja ensimmäiset esteet ylittyivät ongelmitta. Varsinkin kaarteissa Netta tuppasi vähän jäämään paikoilleen, muuten rata meni kokonaisuudessaan hyvin. Seuraavalle kerralle nostin esteet 140 cm korkeuteen. Tämäkin rata meni hyvin, kunhan vain kaarteissa Taciturn muisti pitää pohkeet kiinni. Viimeisellä kerralla hypättiin vielä 160 cm korkeina kaikki esteet. Netta innostuikin vähän nostamaan vauhtia isommilla esteillä. Se ei kuitenkaan ollut pahitteeksi vaan ratsukko suoriutui radasta puhtain paperein.