3.4.2018 Harjoittelua se vielä vaatii

Ninni osaa tätä nykyä jo oikeastaan kaiken, mitä GP-tason kouluratsulta voisi vaatia. Siitä huolimatta tammalla on vielä erittäin paljon hakemista liikkeiden puhtaudessa, puhumattakaan ratsastajasta joka ei vieläkään osaa aina käsitellä oikein Ninnin kaltaista herkempää hevosta. Olen ratsastanut koko nuoren ikäni lähinnä sellaisilla hevosilla, jotka toden teolla vaativat. Ninni taas kulkee kuin ajatus, ja totteleekin täydellisesti aina kun vähänkään heilahdan satulassa. Sekä ratsu että ratsastaja ovatkin silloin tällöin hermostuneet toisiinsa, mutta vaikkemme ehkä täydellinen pari aina olekaan, on Ninni yksi parhaimpia kouluhevosenalkuja joiden kanssa olen saanut olla tekemisissä. Minähän itse koulutin Ninnin ratsun alkeille (toki meidän koulukonkari Marikki oli koko ajan mukana, kun itse en näe aina niitä omia virheitäni samalla tapaa kuin ulkopuolinen silmäpari). Tuosta tummanruunikosta söpöläisestä onkin tullut minun suosikkitammani koko tallin hevoslaumasta.

Talliväen suhteen mielipiteet Ninnistä ovat melko jakaantuneet: tallimestari Pekka ei ole koskaan ollut tammaihmisiä, ja on muutenkin kallistunut enemmän estepuolelle. Tämän mielestä oli rahanhaaskausta kun en heti etsinyt Ninnille uutta ostajaehdokasta edellisten kauppojen peruuntuessa tökerösti viime hetkellä. Pekalle painavan sanansa sanoi tämän serkku Marikki, joka taas ei juuri muista hevosista pidäkään kuin koulutammoista. Voi että minkälaisen kinastelun kaksikko saikaan aikaiseksi kun Pekka kerran meni kommentoimaan Ninnin vielä haparoivia liikkeitä. Mutta eihän nuori tamma voi vielä täydellisen valmis paketti ollakaan! Mitä nyt tulee Ellaan ja Mikkoon, niin näillähän nyt on omat mieltymyksensä jotka poikkeavat omistani lähinnä planeettojen asennosta tai jostain muusta yhtä järjettömästä seikasta riippuen. Ella nyt ei perusta oikein kouluhevosista, vaikka tammaihminen onkin. Mikko taas on tammaihminen henken ja vereen, mutta juuri kouluratsastus ei ole tämän laji. Mikko on toisaalta ihmeesti tykännyt Ninnistä, ja minä sanoinkin tälle että pitäköön näppinsä irti tästä tammasta. Ninni onkin yksi niistä harvoista hevosista joiden kanssa tahdon hoitaa kaiken itse, ja joita vartioin kuin kissaemo.

Miltei ainoa ihminen, jonka olen antanut autella Ninnin kanssa enemmänkin on Marikki. Nainen ei niinkään perusta ratsastamisesta tätä nykyä, vaan liikuttaa mieluummin hevosia maasta käsin. Muuten tämä toimiikin lähinnä valmentajana sekä meidän osaavampana kouluttajana. Minun lisäkseni Ninnin selässä ei moni siis vieraile (poislukien Mikko, joka ihan välttämättä tahtoi auttaa Ninnin kanssa. Tämä saakin liikuttaa tamman silloin kun itse en ehdi. Voi että voi ihminen olla onnessaan niinkin pienistä asioista). Yleensä en ole tykännyt itse edes kilpailla hevosteni kanssa, vaan joku muu tallihenkilökunnasta on aina saanut hoitaa kisaamisen itseni toimiessa taustajoukoissa. Ninnin kanssa olen kuitenkin ihan oikeasti innostunut taas kilpailemaan tosimielellä. Toki kun tallissa on tällä hetkellä minun lisäkseni vain kaksi muuta, joilla edes on kiinnostusta kisaamiseen, niin miltei pakkohan minun oli itse vähän helpottaa taakkaa istumalla itse sinne satulaan.

Mitä Ninnin kisauraan tulee, on tamman kanssa kokeiltu vähän kepillä jäätä. Aiemmin pyörimme lähinnä vaativan tason koulukilpailuissa, helmikuussa starttasimme jo ensimmäiset Grand Prix- tason luokkamme. Menestystä ei vielä ole kauheasti tullut, mutta se selittyneköön Ninnin vielä nuorella iällä ja kokemattomuuden puutteella. Kunhan tämä kevät valmentaudutaan vielä ahkerasti, niin voisin uskoa että kesällä jatkaessamme kilpauraa tamman kanssa alkaa niitä sijoituksiakin tulemaan ihan kunnolla.

19.1.2018 Sovittelua

Oli minun vuoroni hoitaa tänään hevosten päiväruokinnat, ja olinkin juuri viemässä uutta heinäkuormaa tammatalliin, kun toimistossa liikutussuunnitelmia laatinut Marikki hälytti minut paikalle. Minua odotti kuulema kiireinen puhelu hevoskauppoja koskien, enkä ihan oikeasti olisi voinut arvata langan päässä olevan Ninnin ostajaehdokas. Tämä pahoitteli kauheasti tyttärensä käytöstä, ja yritti vakuutella minut siitä, ettei välien kannattaisi antaa tulehtua vaikka kuukausia suunnitellut hevoskaupat katkaistiinkin noin töksäyttäen. Minä puristin puhelinta kädessäni niin, että muoviosat vain ratisivat. Tytär oli kuulema muuttanut mieltään tamman suhteen, ja olisi valmis koeratsastukseen. En ollut parhaimmillani juuri siinä hetkessä, ja luultavasti kuulostin paljon vihaisemmalta kuin mitä oikeasti olin. Sanoinkin pidemmänpuoleisen, huudonsekaisen saarnan päätteeksi, että Ninniä en möisi enää mistään hinnasta. Sen sijaan jos he tahtoivat ostaa meiltä jonkin toisen kisaikäisen hevosen, he voisivat tulla itse monensadan kilometrin päähän katsomaan ja ihastelemaan valikoimaa.

Tuttavani langan päässä oli hetken hiljaa, ja kysyi sitten voisinko lähettää sähköpostilla hänelle enemmän tietoja millaisia hevosia meillä olisi juuri tällä hetkellä saatavilla. Minä tiedustelin häneltä, oliko haussa nyt juurikin koulutamma, vai kelpasiko tytölle esimerkiksi ori tai ruuna. "Ori tai tamma", tuttavani sanoi päättäväisesti. "Ei ruunaa, ne on liian lepsuja", tämä vielä jatkoi. Minä huokaisin ja kysyin, että sen hevosenko piti nyt olla mahdollisimman tulinen ja vaikeasti käsiteltävissä. "Juu, tuo tyttökin on niin hyvällä tavalla tulinen, että semmoinen luonteikkaampi hevonen sopisi sille oikein hyvin", tuttavani selitti. En voinut pysyä enää vakavana, vaan sanoin, että tallihommat odottaa, ja lopetin sitten puhelun. Jotenkin minusta tuntui, että tälle kaksikolle en tulisi myymään yhden yhtä hevosta. Nähtäväksi jää, kelpuuttaako he yhtään niistä hevosista joita heille tulen sähköpostitse ehdottamaan. Ja varsinkin, kehtaavatko he edes tulla meille asti niitä paikan päälle kokeilemaan.

18.1.2018 Uuteen kotiin?

Kipeä selkäni oli vihdoin parantunut parin viikon takaisesta ratsastusonnettomuudestani Meeranan kanssa. Olinkin vihdoin valmis hoitamaan kunnolla tallihommia. Olin pari päivää sitten soitellut eräälle nimettömäksi jäävälle tuttavalleni, jonka teini-ikäinen tytär oli hyvän aikaa etsinyt itselleen sopivaa kuluhevosta. Olimme olleet jo kuukausia yhteyksissä Ninnin tiimoilta, ja nyt oli vihdoin aika päästää ratsu kohtaamaan tuleva ratsastajansa. Koska itse asuin Pohjois-Savossa, ja ostajaehdokat Turussa, ei niin äiti kuin tytärkään ollut nähnyt Ninniä muuten kuin videolta, jonka olin lähettänyt heille loppuvuoden koulukisoista. Molemmat olivat olleet oikein tyytyväisiä tamman suoritukseen, ja tänään minun pitikin pakata tuo ruunikko söpöläinen traileriin ja kuskata uuteen kotiinsa. Parin päivän takainen puhelinsoittoni olikin käsitellyt tamman kuljetusta. Minua odotettaisiinkin tänään iltapäivällä erään yksityistallin parkkipaikalla.

Pakkasin tamman traileriin ja lähdin tien päälle. Mikko tuli mukaan, lähinnä toiseksi kuskiksi sillä matka oli pitkä ja rasittava, varsinkin hevosen kanssa. Ninni kulki koko matkan erittäin nätisti. Puolessavälissä me pysähdyimme hieman syrjäisemmälle alueelle jaloittelemaan tammaa. Ruunikko ei näyttänyt ollenkaan stressaavan kuljetuksesta, vaan oli koko ajan oma, iloinen itsensä. Kun aloimme olla Turun tienoilla, soitin ostajille, ja kysyin vielä kertaalleen reittiä päämääräämme. Perille tullessamme otimme Ninnin ulos trailerista, ja se sai jaloitella Mikon talutuksessa sen aikaa, kun vaihdoin viimeisimmät kuulumiset ostajien kanssa. Olimme vanhoja tuttuja, joten ajattelin hevoskauppojen sujuvan hyvin. Vähänpä minä tiesin, kun kaikki näyttikin menevän päin seiniä siitä hetkestä eteenpäin.

Tuttuni oli kunnianhimoinen entinen kilparatsastaja, jonka tytär oli hemmoteltu kilparatsastajan alku. Tytär ei ollut yhtään sen vähemmän kunnianhimoisempi kuin äitinsä, ja katselikin Ninniä pitkin nenänvarttaan. Oli kuulema ruman värinen ("videolla se näytti niin nätiltä"), ja kävelikin niin jäykästi. Minä pyörittelin silmiäni, kun kuuntelin tuon nuoren mutta niin määrätietoisen ratsastajan latikkaa siitä, mitä kaikkea tammassa oli vialla. Kun minä sitten käskin mennä tervehtimään tammaa, tämä tuhahti ja käveli ruunikkoa talutuksessaan pitävän Mikon luo. Siitä vain riuhtaistiin riimunnaru miehen kädestä, ja lähdettiin kävelemään ujonpuoleinen tamma selvästi hämmentyneenä perässä. "Eihän tää liiku sitte ollenkaan!" tyttö napsautti, ja yritti saada tammaan ryhtiä. Minä katsoin Mikkoa, joka pudisti päätään. Tyttö ei tehnyt elettäkään tutustuakseen tammaan, vaan tahtoi vain nähdä miten se liikkui. Ja Ninnihän ei liikkunut vieraan ihmisen talutuksessa, ei ainakaan vapaaehtoisesti. Lopulta tamma pysähtyikin niille sijoilleen, ja tyttö jäi repimään sitä riimunnarusta.

"Äiti, tää tamma on ihan perseestä", tytär valitti, ja minä menin ottamaan tältä Ninnin riimunnarun käsiini. Minua tamma tervehti lempeästi hörähtäen, ja käänsi peräpäänsä uutta tuttavaansa kohti. "Juu, koeratsastuksesta lienee turha puhua, kun ei tuo hevonen nyt ole ihan sitä mitä me haimme", tuttavani sanoi nyt vaikean oloisena. Kyllä hän näki hevosessa potentiaalia, mutta kun hemmoteltu tytär ei tahtonut edes tutustua tammaan kunnolla, niin turhapa sitä oli lähteä käskemäänkään. Minua harmitti, olimmehan ajaneet montasataa kilometriä, jotta ostajan tytär moittisi tamman turvasta hännänpäähän, eikä suostuisi edes kokeilemaan miten hyvä ja laadukas hevonen hänellä olisi saatavilla aivan nenän edessä. Mikko pakkasikin Ninnin saman tien traileriin sillä aikaa, kun jäimme keskustelemaan (entisten) ostajaehdokkaiden kanssa tammasta ja kilpahevosista yleisesti. Sen enempäää emme hevoskaupoista puhuneet, mutta hiljaa mielessäni päätin, että varsinkaan tälle kaksikolle en tulisi enää erikseen ehdottamaan yhden yhtä hevosta. Jos he tahtoivat ostaa minulta, he saisivat itse ajaa monta sataa kilometriä suuntaansa turhan takia.

Matka takaisin Joyanceen sujui yhtä hyvin kuin Turkuun mennessäkin. Ninni matkusti nätisti trailerissa, ja minä ja Mikko istuimme hiljaa, vaihtaen silloin tällöin muutaman sanan. Kun olin kääntymässä tallitielle, avasi Mikko vielä suunsa. "Kuule Taci, minusta ainakin on ihan kiva että Ninni jäi meille kotiin", tämä sanoi. Minä hymyilin, olinhan itse jo parin kuukauden ajan salaa toivonut, että voisin itse pitää tamman. Pieleen menneiden hevoskauppojen takia minun ei ainakaan tarvinnut keksiä meidän tallimestarillemme tekosyitä sille, että pidän tamman itse myymisen sijaan.