5.1.2017 Hyvin (huonosti) mennyt koulutreeni

Olin mennyt Meeranalla toissapäivänä kevyehköä estetreeniä, ja oikukkaasta luonteestaan huolimatta tamma oli hypännyt kuin jumalatar. Sen vakioratsastajan/kisaajan siirtyessä äitiyslomalle ihan viime viikolla, oli tamman liikutus jäänyt minun kontolleni. Ketään en ollut siihen hommaan saanut siitä huolimatta, että olin vedonnut vielä hiljaa kytevään, vuosien takaiseen estepelkooni (olin nyt hyvän tovin keskittynyt pääosin kouluhevosiin sattuneesta syystä). Kaikki tallissa tapahtuva oli loppupeleissä minun vastuullani, joten viime kädessä se oli minun liikutettava ne pahimmatkin epelit, jos kukaan muu ei hommaan ryhtynyt. Vaikka Meerana olikin tallilla tunnettu yleisesti kauhutammana, oli esteharjoittelu sen kanssa ollut minulle positiivinen kokemus. Tamma hyppäsi niin hienosti, että epäilys alkoikin tänään kalvaa sisintäni, kun vuorossa oli koulutreeni, ja vielä vapaapäivän jäljiltä (eihän tällainen piru hevoseksi nyt kahta peräkkäistä kertaa voisi kilttinä olla).

Olin saanut meidän Mikon auttamaan noin yleisesti Meeranan kanssa, mutta selkään tämä ei tahtonut millään ilveellä nousta. Miehellä oli tänään muutenkin vapaapäivä, joten päädyin pyytämään meidän valmentajaa Marikkia katsomaan vähän sillä silmällä ratsastustani. Meeranasta kun en ollut mitenkään satavarma, ja joku siellä maan tasalla opastamassa auttoi ainakin minua rauhoittumaan. Marikki oli auttanut minua varustamaan tamman, samalla vähän seuraillen tämän mielentilaa. Reipas tuo punainen lady ainakin vaikutti olevan, ja Marikki käskikin alusta asti ottaa rauhallisesti. Alkukäyntien ajan Meerana askelsi melko rentona eteenpäin, vaikka olikin selvästi vailla vähän vauhdikkaampaa menoa. Siinä vaiheessa, kun nostatin tammalla ravin, lähti se tuttuun tapaansa kiitämään. Herkkyytensä ansiosta se kuitenkin kuunteli apuja hyvin, ja helpohkot koulukuviot onnistuivat siltä hyvin huolimatta vieläkin vähän turhan reippaasta vauhdista.

Marikki seisoi maneesin katsomon reunalla, katsellen menoamme ja huudellen silloin tällöin suuntaa antavia käskyjä. Tänään kun ei ollut tarkoitus niinkään harjoitella mitään, vaan vähän tutustua kuinka Meeranan kanssa onnistui sileällä meno. Pari kertaa olin aiemmin ratsastanut tammalla koulua, ja mitenkään hyvin meillä ei ollut mennyt. Kyllähän tamma kulki alla, mutta oli ollut vähän jähmeä kuuntelemaan sille annettuja apuja. Nyt meidän välillä näkyi selvää edistystä, vaikka miltään hyvältä meidän menomme tuskin ulkopuolisen silmin näytti. Marikin käskiessä nostaa laukka, annoin Meeranalle avut, ja silloin mentiin. Tamma kävi kuumana, ja yrittikin pari kertaa ryöstää. Pidätteet menivät onneksi aina kerrasta läpi, ja muutaman yrittämän jälkeen tamma rauhoittui ja alkoikin laukkaamaan reippaaseen, mutta hallittuun tahtiin. Kiersimme uraa pitkin muutaman kierroksen, ja Marikki käski yrittää hieman taivuttaa tammaa kunhan tultaisiin pääty-ympyröille.

Meerana totteli hyvin apuja, ja alkoi vähä vähältä kulkea alla yhä siistimmin. Marikki huuteli maneesin reunalta erinäisiä ohjeita, ja teimmekin tamman kanssa sitä mukaa ihan yksinkertaisia tehtäviä. Kyllähän meillä ihan hyvin meni, ja aloin jo oikeasti kuvitella miten hyvä parivaljakko meistä tulisi. Loppuverryttelyihin ryhtyessämme Meerana näytti kuitenkin, ettei ollut saanut tarpeekseen tälle päivälle, vaan äkkiarvaamatta pysähtyi kesken ravin, teki tiukan käännöksen oikealle ja siivitti tämän vielä hitonmoisella pukilla. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä selässä, varsinkin kun en ollut osannut varautua enää tällaiseen. Lensinkin komeassa kaaressa alas, ja jäin siihen makaamaan puolitajuissani kun Marikki kiirehti rauhoittamaan Meeranaa, joka oli ilmeisesti säikähtänyt tempauksestaan aiheutumaa tippumistani. Tamma rauhoittui mitä pikimmin, ja Marikki talutti sen nyt luokseni. "Muuten sanoisin, että selkään vaan, mutta pääsetkö sinä enää edes jaloillesi?" Marikki kysyi huolestuneena. Vastasin tälle jotain josta en itsekään saanut selvää, ja jäin maahan makaamaan.

Marikki talutti Meeranan ulos maneesista, ja yhytti paikalle pihalla lantakärryä työntävän tallimestarimme. Tämä tuli kiiruhtaen luokseni, ja kyseli tarvitseeko soittaa ambulanssia. Kielsin soittamasta mihinkään, ja kierähdin nyt selälleni. Päässä alkoi jo selvetä, kypärä kyllä menisi vaihtoon kun sen olin niin kovaa maneesin pohjaan iskenyt. En päässyt kuitenkaan ylös, sillä selkään sattui niin paljon. Tallimestari auttoikin minut ylös, ja talutti tallitoimistoon jossa pääsin makaamaan sohvalle. Selkään sattui julmetusti, ja lopulta päädyttiinkin siihen, että Marikin hoidettua Meerana tallikuntoon, lähtisi tämä käyttämään minua terveyskeskuksessa. Painotin ennen lähtöä tallimestarille, että jos Natalia soittaa tallille, ei tätä saa huolestuttaa Meeranan oikuilla. Antaisi olla vaan rauhassa ja stressittömänä äitiyslomallaan. Sitten lähdimmekin Marikin kanssa ajelemaan.

Mitään vakavaa selästäni ei onneksi löytynyt, lähinnä se oli nytkähtänyt pahasti, ja hoituisi särkylääkkeillä ja viikon levolla. Sen jälkeen kuulema saattaisi löytyä jumeja liikkumattomuuden takia, mutta ne hoitusivat ihan normaalien arkirutiinien myötä. Hevosen selkään lääkäri ei minua uskaltanut päästää ainakaan siihen viikkoon, sen jälkeen katsottaisiin oliko selässä enää kipuja. Minä manailin, kun hommat kasaantuivat muille kun en itse pystynyt tekemään mitään. Nytkin tallilla oli tekemistä enemmän kuin mihin työntekijöiden rahkeet riittivät. Jos minun piti löytää asiasta jotain positiivista, niin ainakin jonkun muun oli nyt liikutettava Meerana sillä välin kun itse podin kipeää selkääni.

3.1.2018 Kyllähän se hyppää...

Meidän Mikko ei tykännyt Meeranasta, eikä Meerana Mikosta. Siitä huolimatta maanittelin miehen auttamaan minua tämänpäiväisessä estetreenissä, olihan tällä kuitenkin minua enemmän kokemusta näistä vähän vahvempiluontoisista hevosista. Mikon onneksi en pakottanut tätä sentään ratsastamaan Meeranaa, vaan lähinnä kasailemaan meille esteitä tarpeen mukaan, ja neuvomaan vaikka kädestä pitäen että miten tätä tammaa nyt ohjaillaan. Itsehän en ollut tamman kanssa paljoa työskennellyt, sillä meidän Natalia oli hoitanut sen puolen. Naisen jäätyä kuitenkin äitiyslomalle, oli jonkun hoidettava tämän liskotamman liikutus, varsinkin kun keväällä olisi tarkoitus jatkaa kisauraa jonka oli keskeyttänyt loppuvuodesta syntyneen pikku Miharilin aiheuttama, Meeranan oma äitiysloma.

Hoidin Meeranan itse kuntoon, Mikko kun ei tahtonut osallistua siihen hommaan. Vaikka mies pitikin yleensä vähän vaikeammista hevosista, oli Meerana sille kuulema aivan liikaa. Itseänikin oikeastaan ihmetytti, miten näin pahaluontoinen tamma yleensäkään toimisi edes kisaratsuna, mutta jotain Natalia ilmeisesti oli tehnyt oikein rautiaan kanssa. Heidän välillään kun yhteistyö sujui ilman mitään ongelmia. Natalian äitiysloma harmittikin hieman, vaikka toki olin iloinen tämän tulevan perheenlisäyksen puolesta. Meeranan suhteen minulla vain oli kovat epäilykseni, tamma kun ei minun käsissäni ollut läheskään niin tottelevainen kuin Natalialla.

Taluttaessani Meeranaa maneesiin, oli Mikko jo viimeistelemässä kasaamaansa esterataa. Tamma yritti kiskoa päätään korkeuksiin talutuksessa, ja kun en antanut sille periksi, tuhahti se ja käänsi peräpäänsä viistoon taakseni. Pysäytin tamman siihen, otin paremman otteen ohjista ja talutin sen nyt maneesin keskelle. Selkäännousussa Mikko sai pitää tammaa kiinni, kun itse säätelin remmejä kaikessa rauhassa. Meeranan paikallaan tuohtuneena steppailu kieli siitä, että jollei Mikko olisi ollut siinä pitämässä, oltaisiin ratsastajan alta rynnätty karkuun kuin liukas saippuapala. Minä huokailin osittain turhautumisesta, osittain ihan mahdottomasta jännityksestä. Minä ihan oikeasti en ensimmäistä kertaa elämässäni tiennyt, kuinka menettelen hevosen kanssa.

Lähdimme siinä sitten kävelemään nätisti uraa pitkin. Ohjia en uskaltanut päästää pitkiksi, mutta pidin ne kuitenkin sen verran löysänä että tamma saisi vähän omaa tilaa. Meerana oli reippaan ja vähän turhan räjähdysherkän oloinen, vaikka kulkikin ihan nätisti uraa pitkin. Otimme ihan kunnon alkukäynnit, tehden voltteja ja kiemurauria vähän miten sattuu. Kiristelin ohjia pikkuhiljaa, ennen kuin siirryimme sitten raviin. Raudikko liikehti innostuneena, ja jollen olisi pidättänyt sitä hullun lailla, olisi tahti ollut kuin kovan luokan ravikilpailuissa. Pyörittelin Meeranaa suuntaan jos toiseen, Mikon katsellessa huolestuneena meidän menoamme. Hän ei kuulema ollut yhtään varma, uskaltaisiko antaa minun yrittääkään hypätä tänään Meeranalla.

Sanoin Mikolle, että jollen minä hyppää Meeranalla, niin hän saa hoitaa sen homman. Jonkun kun tuo tamma oli pakko liikuttaa, ja juuri tänään kalenteri sanoi että on estetreenin aika. "Hyppää sitten", Mikko murjaisi. Ei häntä Meerana kiinnostanut, oli kuulema liian kova pala purtavaksi. "Jos se perkele nyt flippaa kun lähdette esteille, niin minä en tule keräämään teikäläisen ruumiin osia sieltä jostain puomien välistä", tämä vielä lisäsi, ja jatkoi huolestuneena tamman reippaan liikehtimisen tapittamista. Nostatin Meeranalla laukan, ja tamma meinasi siinä samassa lähteä alta. Annoin kuitenkin kunnolliset pidätteet, ja punainen paholainen rauhoittui vähän. Vaikka Meerana kuinka kuuma ja vauhdikas olikin, oli se myös ihan mahdottoman herkkä. Sen sain huomata mitä enemmän sen kanssa työskentelin. Sinänsä tamma olikin helppo aina saada kuosiin, vaikka välillä meinattiinkin flippailla milloin mistäkin.

Kun koin Meeranan kulkevan tarpeeksi säntillisesti, ohjasin sen ensimmäiselle esteelle. Tammalla oli vauhtia laittoman paljon, mutta voi hemmetti miten hyvin se hyppäsi. Käsistä se ei missään nimessä lähtenyt, vaikka kiihdyttelikin enemmän kuin mitä olisin sallinut. Jatkoimme saman tien seuraavalle, hieman korkeammalle esteelle, ja Meerana loikkasi yli kuin kenguru. Ohjasin tamman nyt uralle laukkaamaan parin kierroksen ajaksi, ja siirsin sitten käyntiin. Mikkokaan ei katsonut tammaa enää niin pelokkaan näköisenä, vaan neuvoi meille nyt millaista rataa oli meille tänään suunnitellut. Meerana hyppäsi todella hyvin, ja oli kuuliainen vaikka vauhtia sillä oli vieläkin liikaa. Esteharjoittelu sujui kuitenkin kaikin puolin hyvin, ja oikeastaan yllätyin positiivisesti miten hyvin tamma toimi alla varsinkin loppua lähestyessä. Loppuverkan ajan se kulkikin alla rullaavasti, ja minä olin erittäin tyytyväinen tämän päivän suoritukseen.

Kun nousin ratsailta, tuntui Meerana olevan hetken ihan mukava, kunnes taas muuttui omaksi happamaksi itsekseen. Mikko katsoi tammaa vähän sillä silmällä, ehkä miehen mielestä tuossa pahaisessa liskossa oli jotain potentiaalia. Minä nauroinkin tavalle jolla hän silmäili tammaa, ja sanoin ihan mielelläni antavani tämän hänelle liikutettavaksi. Mikko katsoi nyt minua se sama, huolestunut ilme kasvoillaan, mutta selvästi siellä kopassa raksutti jotain. Talutin Meeranan talliin, ja hoidin sen kuntoon. Päivä oli vielä nuori, joten pian joku vapaa työntekijä saisi viedä tamman tarhailemaan iltapäiväksi. Itse suuntasin tallitoimistoon katsomaan, mitä muita hevosia Natalialta oli jäänyt minulle liikutettavaksi. Hiljaa mielessäni toivoin, ettei listalla ollut enää ketään Meeranan kaltaista, vähän erikoisempaa persoonaa.

29.12.2016, Liskokuningattaren syntymä

Niin meidän Menuette varsoi omasta täysiverioristamme Psykosta - varsakin oli selvästi sukuunsa tullut. Heti ensimmäisenä se kokeili olemattomia hampaitaan eläinlääkärimme käteen, ja hirnahteli kuulostaen käkättävältä noita-akalta. Emänsä takana se sitten piilotteli, kaksikko tuntui jo suunnittelevan jotain ilkeää koko tallin päänmenoksi. Ei hitto, ajattelin hiljaa mielessäni. Tuosta varsasta ei varmasti seuraisi mitään hyvää. Olinhan jo nähnyt enneunta kuinka Menuette synnyttäisi pienen lohikäärmeenpoikasen, joka polttaisi koko tallin maan tasalle. Eipä minun enneuneni kovin kaukana ollutkaan, sellainen ilkeän liskon oloinen otus tuo pieni punainen paholainen näytti olevan.

Toivotaan nyt, että tuolla varsalla pysyisi sen verta järki päässä, että saataisiin se koulutettua hyvin. Sekopäitä kun tallissa riitti jo ennestään. Ainahan siinä toki oli riskinsä kun astuttaa äkäisen tamman hullulla orilla, mutta kun ei me vaan kehdata pistää menestyneitä hevossukuja tuosta vaan jäihin muutaman vähän kierompaan kasvaneen yksilön takia. Vaikka välillä toki tuntuukin, että niin olisi paljon paremmin...