Joy's Catnip

Joy's Catnip
VH00-000-0000
suomalainen puoliverinen, tamma
s.15.4.2019 4v

167cm, rautiaankimo
koulupainote, GP/70cm

kasvattanut Joyance
omistaa VRL-12909

ei meriittejä

Luonne

Emänsä viimeiseksi varsaksi jääneen Nitan suunniteltin alusta asti pysyvän meillä kotona, josko päästäisiin sen kanssa kulkemaan äkäpussiemänsä jälkeen jättämissä suurissa saappaanjäljissä. Luonteeltaan pikkuinen, kovasti kimoutuvan oloinen söpöläinen ei koskaan vaikuttanut yhtään emältää, vaan olikin aina tasaisen rauhallinen. Vähän ehkä jo pelkäsin, riittäisikö Nitassa sitä jotain tsäpäkkyyttä mitä kilpahevoselta vaadittiin, mutta lempeästä luonteenlaadustaan huolimatta tamma on osoittautunut erittäin lupaavaksi kouluhevosen aluksi. Satulan alla neidissä saattaa huomata jopa ihan turhaa ja ylimääräistä höyryämistä, ja ratsastajaa on testailtava joka kerta ennen kuin päästään kunnolla työskentelemään. Osaavalla käsittelijällä Nita kulkee kuitenkin erittäin hienosti alla, ja on varsin yhteistyökykyinen tapaus kunhan ensin ollaan otettu siltä turhat luulot pois. Maasta käsiteltäessä tamman kanssa ei ole juuri koskaan ilmennyt mitään ongelmia, työnsä ulkopuolella tämä vaikuttaakin jopa vähän laiskanpuoleiselta vetelykseltä...

Suku

i. Aerosol At
KTK-II
ii. Amsterdam von Gateaway iii. KWB Tanzmeister
iie. Rotterdam Celt
KRJ-II
ie. Melodioso Da
KTK-I
iei. VIR MVA Ch Necromancer PB
YLA2, KRJ-I
iee. Porchera '91
KTK-III
e. Eucarya Charmeine
KRJ-I
ei. Checkmate EC
KRJ-I
eii. Glass Slipper FW
KTK-I, KRJ-I, KWPN-I
eie. Eucarya Sacristia
KRJ-II
ee. Silence kwa
KTK-III
eei. Siero's Ivor III
KRJ-II
eee. Silent Sorrow MHN
YLA2

Isälinja: Aerosol At - Amsterdam von Gateaway - KWB Tanzmeister - Domiro
Emälinja: Eucarya Charmeine - Silence kwa - Silent Sorrow MHN - Haughty Kestrel

Jälkeläiset

00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi
00.00.0000 rotu-skp. Nimi i.Nimi

Kilpailutulokset

00.00.0000 KRJ GP Paikka 0/00

Päiväkirja ja valmennukset

Päiväkirjamerkintä 00.00.0000, kirjoittanut omistaja

Tekstiä

Valmennus 00.00.0000, kirjoittanut valmentaja

Tekstiä

Tämä on virtuaalitalli | virtuaalihevonen. Sivuilla olevalla materiaalilla ei ole mitään tekemistä kuvissa esiintyvien eläinten kanssa.
Kaikki materiaali © Taciturn VRL-12909 ellei toisin mainita.
Kkuvien copyt näet pitämällä hiirtä kuvan päällä.
Päivitetty viimeksi 23.3.2019